keskiviikko 7. lokakuuta 2009

Uusi Jackson 5 -kokoelmalevy

Motown/UMe-levy-yhtiö juhlistaa Jackson 5 -yhtyeen ensimmäisen sinkun ilmestymisen 40 vuotispäivää julkaisemalla kokoelmalevyn. I Want You Back! Unreleased Masters -kokoelma sisältää Michael Jacksonin ja veljiensä aiemmin julkaisemattomia kappaleita sekä joitain yhtyeen hittejä.

Kokoelmalla on mukana muun muassa tulkinta Stevie Wonderin Buttercup-kappaleesta sekä ennen julkaisematon Love Comes in Different Flavors. 12 kappaletta sisältävä kokoelmalevy julkaistaan 10. marraskuuta.

That's How Love Is -sinkku julkaistiin tänään iTunesissa. Biisin kirjoitti ja tuotti The Corporation. Kyseessä ovat samat henkilöt, jotka vastasivat Jackson 5 -yhtyeen varhaisesta materiaalista. Jackson 5 -yhtyeen jäsenen, Tito Jacksonin mukaan veljesten aika Motown-yhtiön suojissa oli kiireistä mutta nautittavaa.

- Ne olivat hauskoja vuosia. Olimme silloin lapsia ja yritimme saavuttaa unelmaamme. Oli kunnia, että sellainen yhtiö kuin Motown oli tukenamme hoivaamassa ja kasvattamassa meitä ammattilaisiksi. Saavutimme menestyksen nuorella iällä kun ei vielä voinut käsittää mitä oli saavuttanut... Se oli todella hauskaa. Kaikki oli jännittävää, Tito Jackson kuvaili Billboard-sivustolla.

Nämä kappaleet ovat I Want You Back! Unreleased Masters -kokoelmalla:
Man's Temptation
Buttercup
Never Can Say Goodbye
That's How Love Is
Love Comes in Flavors
Lucky Day
I Want You Back/ABC/The Love You Save
ABC
I'll Try You'll Try (Maybe We'll All Get By)
Listen I'll Tell You How
Love Call
Dancing Machine

Lähde: The Voice

That's How Love Is - The Jackson Five

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Huoh. Taas jotain kokoelmalevyjä!

Anonyymi kirjoitti...

se on hyvä asia!!!