maanantai 28. kesäkuuta 2010

sunnuntai 27. kesäkuuta 2010

Yksityinen muistotilaisuus

Toissapäiväisen Forest Lawnissa pidetyn muistotilaisuuden jälkeen Jacksonit kerääntyivät yksityiseen asuntoon Beverly Hillsissä muistelemaan Michaelin elämää.

Randy Jackson – Jermaine ja Janet vierellään – puhui hyvistä muistoista, joita Michael jätti jälkeensä. Sisällä asunnossa oli lukuisia kehystettyjä kuvia Michaelin eri elämänvaiheista.

Musiikista vastasi DJ Spinderella, joka soitti Michaelin kappaleita iltapäivän aikana, kuten esimerkiksi Rock With You ja Off The Wall.

Ruokana vieraille oli tuoretta lohta, pastaa ja paistettua banaania. Jälkiruoaksi heille tarjottiin kaikenlaista vaahtokarkeista tuoreisiin hedelmiin, joita sai dipata suklaaseen.

Lähde: X17Online

Muistotilaisuus Forest Lawnissa

Tilaisuus alkoi noin neljäkymmentä minuuttia suunniteltua myöhemmin. Michaelin sisko Janet saapui paikalle ensimmäisenä tummiin pukeutuneena. Hän oli todella synkkä ja istuutui ensimmäiselle riville haudan eteen. Hän toi kimpun kukkia ja asetteli ne lähelle veljensä leposijaa.

Michaelin vanhemmat Katherine ja Joe olivat viettämässä hänen kuolemansa vuosipäivää Michaelin synnyinseudulla Gary Indianassa, kun taas Michaelin lapset olivat lomalla Havaijilla.

Noin 10-20 kolmen valkoisen tuolin riviä muodostivat pienen ryhmän. Michaelin hauta oli verhottu valkoisilla kukilla ja kolme kerubi-patsasta oli aseteltu eteen pitämään kruunua. Sarakkeella kerubien kanssa roikkui kehystetty valokuva perheestä.

Mausoleumin sisällä, valkoisten tuolien edessä, alustalla seisoi kaksi suurta potrettia Michaelista.

Michaelin siskonpoika Austin Jackson oli ensimmäinen perheenjäsen, joka puhui. Hän kertoi kasvaneensa rakastavien ihmisten ympäröimänä – Michael mukaanlukien – ja kuinka hän oppi niin paljon Michaelilta.

Seuraavaksi puhui Jermaine Jackson keskittyen perheen ja fanien velvollisuuteen huolehtia ja viedä eteenpäin Michaelin perintöä.

Tilaisuus loppui noin tunnin jälkeen. Lähtiessään Janet, Randy, Tito ja Jermaine vilkuttivat kirkuville ja kylttejä heiluttaville faneille. Helikopterit kiertelivät heidän yläpuolellaan, mutta muu media oli onnistuttu pitämään loitommalla.

Seremonia oli hyvän maun mukainen ja intiimi, se sisälsi surullisia hetkiä, mutta kaikenkaikkiaan tunnelma oli toiveikas. Kantavana ajatuksena oli Michaelin muiston ylläpitäminen niin perheessä kuin tulevien fanisukupolvien keskuudessa.

Lähde: X17Online

Speed Demonin kulisseissa



Stylisti Karen Faye kuvaa samalla, kun Michael Bush auttaa MJ:tä pukeutumaan Speed Demon -musiikkivideon kuvauksia varten.

lauantai 26. kesäkuuta 2010

Top 10 musavideot MTV Finlandilta

Michael Jackson's Top 10 Video Countdown
Huomenna, 27.6. MTV Finlandilta klo 10:00

Muita uutisia tulossa myöhemmin

perjantai 25. kesäkuuta 2010

Livekuvaa TMZ:ltä

Myös TMZ lähettää livekuvaa Forest Lawnista, jossa kello on tällä hetkellä noin 9:00 aamulla eli 10 tuntia meitä jäljessä.

Forest Lawnin lisäksi TMZ tarjoaa livekuvaa myös Jacksonin perheen talolta Encinosta.

Jacksonien (miinus Katherine ja lapset) odotetaan saapuvan Forest Lawniin noin klo 21:00 Suomen aikaa.

Myöhemmin on vielä luvassa livekuvaa Jacksonien vanhasta kodista, Gary Indianasta, missä julkistetaan monumentti Michaelista noin klo 22:00 Suomen aikaa.

Livekuvaa Forest Lawnista

ETOnline ilmoittaa lähettävänsä klo 16:00 eteenpäin livekuvaa Forest Lawnista.

Suuri kukkalähetys Forest Lawniin

Forest Lawniin toimitettiin 700 auringonkukkaa ja 4000 ruusua Michaelille. :)

Lähde: TMZ

Your love is magical, that's how I feel
But I have not the words here to explain
To tell you how I feel
But I am speechless

We love you.

torstai 24. kesäkuuta 2010

tiistai 22. kesäkuuta 2010

Michaelin perikunnalle miljoonien dollarien tulot

Michael Jacksonin perikunta on saanut ainakin miljardin dollarin tulot laulajan kuoleman jälkeen vuosi sitten. Billboard-lehden mukaan tuloja kerryttivät etenkin tuottoisa levytyssopimus Sony Musicin kanssa sekä kaikkien aikojen menestynein konserttielokuva.

Billboardin keräämien tietojen mukaan Michael Jacksonin albumeja on myyty hänen kuolemansa jälkeen pelkästään Yhdysvalloissa noin yhdeksän miljoonaa kappaletta. Maan ulkopuolella popin kuninkaan levyjä on myyty vuodessa 24 miljoonaa kappaletta. Lehti arvioi levymyynnin arvoksi 383 miljoonaa dollaria. Kuolinpesän tuloja kartuttivat myös muun muassa Jackson 5:n levymyynti sekä Jacksonin kappaleiden myynti netissä ja soittoääninä.

Jacksonin toteutumatta jääneiden paluukonserttien harjoitusmateriaalista kootusta This Is It -elokuvasta tuli kaikkien aikojen menestynein konserttielokuva. Yhdysvalloissa leffa tuotti 72 miljoonaa dollaria ja muualla maailmassa 188 miljoonaa dollaria. Jacksonin kuolinpesä sai tuloja myös elokuvan DVD-julkaisusta. Lontoossa järjestetyiksi tarkoitetut konsertit tuottivat muutoinkin, sillä monet fanit eivät palauttaneet lippujaan vaan halusivat pitää ne muistona. Pelkästään tämä tuotti 6,5 miljoonaa dollaria ja konsertin oheistuotteet vielä viisi miljoonaa dollaria lisää.

Tämän vuoden maaliskuussa Michael Jacksonin kuolinpesä teki teki miljoonasopimuksen Sony Musicin kanssa. Sen mukaan levy-yhtiö julkaisee kymmenen laulajan albumia vuoteen 2017 mennessä. Mukana on uudelleenjulkaisuja sekä esimerkiksi myöhemmin tänä vuonna julkaistava kokoelma Jakcsonin ennenjulkasemattomista kappaleista. Billboardin mukaan kuolinpesä on saamassa sopimuksen myötä 200-250 miljoonan dollarin tulot.

Lähde: YLE Uutiset

Videoviesti Katherine Jacksonilta

maanantai 21. kesäkuuta 2010

Blogin lukijat muistelevat Michaelia

Olin 12-vuotias, kun ostin ensimmäisen Michael Jacksonin albumin. Se oli juuri sitä aikaa, kun aloin oikeasti kiinnostua musiikista ja arvostaa sitä. Muistan kun sanoin äidilleni, että "äiti, mennään ostaan Michael Jacksonin levy". Äiti oli hirveän iloinen, ja sanoi että on ylpeä siitä että kuuntelen niin hienon artistin musiikkia, olihan äitikin Michaelin suuri fani ollut jo kauan. Kun tulimme levykaupasta, kuuntelin levyn alusta loppuun ja istuin lempituolissani koko tuon ajan. Kuuntelin maagisesti Michaelin ääntä ja laulutapaa ja rakastuin saman tien. Siitä lähtien olen seurannut MJ:n elämää ja kuunnellut ja katsonut youtubesta kaikki mahdolliset esitykset, jotka osaan jo ulkoa. Ala-asteella minulle aina sanottiin että olen ihan hullu kun en kuuntele mitään muuta kun Jacksonia, mutta vastasin että "miksi kuuntelisin jotain muuta, kun voin kuunnella maailman parasta laulajaa?" Nyt 4 vuotta myöhemmin, olen niin onnellinen, että löysin Michaelin musiikin niin pienenä. Olen aivan varma, että Michael on niitä artisteja, joita tulen kuuntelemaan elämäni loppuun asti, ja saan aina samanlaisen elämyksen laulusta kuin silloin, kun kuulin Michaelia ensimmäisen kerran.

25.6 aion kunnioittaa Michaelia kuuntelemalla hänen musiikkia ja katselemalla hänen taideteoksiaan TV:stä ja iloita asioita, joita hän on saavuttanut elämässään!
MJJFAN
****

Laitan 25.6 kännykän pois päältä, istun vaan yksin omassa huoneessa ja ehkä puhun netissä muiden MJ- fanien kanssa. Sytytän kynttilöitä ja kuuntelen joitain Michaelin biisejä... Varmaankin itken silmäni päästä. Mietin kaikkia ihania muistoja Michaelista.
MissingMichael
****

Olin suunnitellut kaikenlaista MJ:n kuolinpäivälle, mutta huomasin vasta myöhemmin, että 25. päivä on Juhannusaatto.. Ärsytti, kun olikin muuta menoa ja meni tuo homma sitten vähän lyttyyn. Mutta suunnitelmissa olis kyllä kuunnella omistamani MJ:n levyt läpi ja katsoa Moonwalker ja This Is It -leffat parin kaverin kans... Jos ei ehdi muuten niin sitten 26. päivä, tuona päivänähän sain tietää vuosi sitten, että Michael oli kuollut... Taidetaan tässä pari kynttilää poltella...:D

****

Aion leipoa kakun, katsoa videoita, sytyttää kynttilän ja laulaa hänen laulujaan. Aion myös luultavasti tehdä muutakin! Rakastan ja ikävöin Michaelia <3
MJNatte


Vuosi on kulunut erittäin nopeasti ja tuntuu aina vain surullisemmalta, mitä enemmän aika kulkee eteenpäin. Vain hetki sitten Michael oli elossa. Totta kai harmittaa myös, etten koskaan saanut nähdä idoliani, vaikken olekaan ainoa. Erikoisinta on, että jopa ihmiset, jotka eivät fanita Michaelia muistavat, missä olivat ja mitä tekivät, kun kuulivat maailman hetkeksi pysäyttäneen uutisen. Odotan mielenkiinnolla, mitä maailmalla tapahtuu 25. kesäkuuta.


En ajatellut mennä kadulle huutamaan suruuni ja repimään paitaani, vaan aamupäivällä aion todennäköisesti käydä Olympiastadionilla mustiin pukeutuneena. Suunnitelmissa ei ole kuitenkaan sen enempää ulkona olla, vaan taidan viettää rauhallisen päivän kotona. Iltapäivällä katson This is it-elokuvan ja kuuntelen Michaelin musiikkia. Todennäköisesti myös kirjoitan jotain, sillä ammennan inspiraatiota tunteistani.

Olen kohta neljä vuotta säilyttänyt erästä kynttilää, jonka sain syntymäpäivälahjaksi. Se on omasta mielestäni niin kaunis, etten ole raaskinut sitä aikaisemmin polttaa, mutta tulevana perjantaina aion sytyttää sen. Long live the king.
moongirl
****

Aion juoda Lontoon näyttelystä ostetusta MJ- mukista kunnon kahvit - ja tietenkin uusi MJ- paita ensimmäistä kertaa päällä.
JKK


Born to amuse, to inspire, to delight
Here one day
Gone one night

Like a sunset
Dying with the rising of the moon
Gone too soon
Gone too soon...

MICHAEL JACKSON - aikamme suurin viihdetaiteilija nyt ja aina. Tuntematta Michaelia voin sanoa että hän on anteliain, ihanin, suloisin, hyväsydämisin, vilpittömin ja aidoin ihminen kenet tiedän, siksi hän ansaitseekin levätä rauhassa.
En voi kuvitellakkaan miltä Michaelin perheestä tuntuu, mutta rukoilen heille voimia jaksamaan eteenpäin, erityisesti Parisille, Princelle ja Blanketille.

Popin kuninkaan muistoksi vien perjantaina lähimmän hautausmaan muualle haudattujen ristille nallen, kukan ja jonkunlaisen kortin, ja kotona poltan kynttilää :)

I love you <3
Emilia
****

Uskomatonta että Michaelin kuolemasta tulee muutaman päivän päästä kuluneeksi vuosi. Vuosi on ollut rankka ja Michael on ollut mielessäni päivittäin. Aluksi tuntui siltä, ettei ikävä ja suru hellitä koskaan. Helpotuksekseni ja samalla kauhukseni tajuan, että tuskan terävin terä on tylsynyt. Milloin se oikein on tapahtunut? Olenko jo alkanut unohtaa? Näin vuosipäivän lähestyessä huomaan, ettei kipu tietenkään ole mihinkään haihtunut, eivätkä muistotkaan ole kadonneet minnekään. Olen kuitenkin ymmärtänyt, ettei Michael pane pahakseen, vaikka elämä jatkuukin. En voi unohtaa häntä koskaan, enkä voi unohtaa myöskään sitä mitä hän minulle merkitsee. Näin paljon elämääni vaikuttanut ihminen ei katoa sydämestäni miloinkaan.

En tiedä vielä täysin, miten muistan Michaelia perjantain 25. päivä. Aion kirjoittaa hänelle, niin kuin kirjoitin muutama kuukausi hänen kuolemansa jälkeenkin, koska kaipasin häntä niin paljon. Perjantaina avaan tuon kirjeen ja tervehdin Michaelia jälleen kuin vanhaa ystävää. Kuolleelle kirjoittaminen ei tunnu oudolta, koska sillä tavoin saatan taas tuntea Michaelin lähelläni. Uuteen kirjeeseen vuodatan nykyiset tunteeni ja kaiken, mitä haluaisin nyt hänelle sanoa. Päivän päätteeksi suljen uuden ja vanhan kirjeen samaan kuoreen, ja hautaan sen taas vuodeksi jonkin laatikon pohjalle. Kenties taas vuoden kuluttua teen saman uudelleen, ja joka vuosi siitä eteenpäin. Perjantaina aion lisäksi kuunnella Michaelin musiikkia, lukea muistolehtistä, katsoa tribuutteja, ja antaa itkun tulla. Tuona päivänä yksi elämäni tärkeimmistä ihmisistä on etusijalla ja päällimmäisenä mielessä.

Kiitos kaikesta, Michael.
Strut

Kiitos kaikille kauniista viesteistänne!

Katherine Jacksonin haastattelu

Katherine Jackson kertoo uudessa The Mailin haastattelussaan antavansa Princelle, Parisille ja Blanketille tavanomaisen kasvatuksen.

”Voisin sanoa, että olen vähän vähemmän tiukka, mutta olen yrittänyt seurata Michaelin tapaa kasvattaa lapset”, Katherine kertoo, ”mutta heillä ei ole ystäviä. He eivät mene kouluun, sillä heillä on yksityistunteja kotona. He menevät yksityiskouluun ensi syyskuussa ensimmäistä kertaa.”

80-vuotias isoäiti nauraa ajatukselle, että lapsilla voisi joskus olla normaali elämä, mutta kertoo heillä olevan terveelliset, päivittäiset rutiinit, joihin sisältyy koulutöitä, karatea ja uimista. Katherinen suuresta suvusta lähes päivittäin joku käy visiitillä heidän kodissaan Los Angelesissa. ”Heidän läsnäolonsa on auttanut lapsia äärettömästi. He käyvät yhdessä paikoissa ja pitävät hauskaa. He kuuntelevat Michaelin musiikkia.”

Paris on tehnyt pyhäkön Michaelille hänen makuuhuoneeseensa. ”Halusin ripustaa kuvia kukista ja ballerinoista, kuten olin tytön ajatellut tekevän.” Mutta Paris meni kaapille ja kaivoi esiin kuusi-seitsemän kuvaa Michaelista ja sanoi: ”Ei, haluan isän roikkuvan huoneeni seinällä. Haluan aina nähdä hänet.”

”Joten hän käy nukkumaan ja herää ylös katsoen häntä. Näen Michaelin lahjakkuuden hänessä. Mitä ikinä hän tekekään, hän on todella hyvä siinä. Hän on hyvä artisti ja soittaa pianoa. Hän haluaisi olla näyttelijä.”

Katherine uskoo, että jokaisessa lapsessa on jotain Michaelista. Prince on kiinnostunut taiteesta ja haluaisi olla elokuvatuottaja, kun taas Blanket omaa hänen leikkimielisyytensä.

Lapset alkoivat ymmärtää Michaelin kuuluisuuden vuonna 2001, kun Michael otti Princen ja Parisin mukaan 30th anniversary -konserttiin, joka juhlisti hänen soolouraansa. ”Michael kertoi minulle näiden kahden pikkuisen istuvan yleisössä ja backstagelle tultuaan he sanoivat haluavansa olla isoina juuri kuin hän ja Michael oli nauraa hihittänyt heille.”

Katherine aikoo myös julkaista kirjan, johon hän on koonnut kokoelman kuvia Jacksonin perheestä. Ilmeisesti kirja tulee kulkemaan nimellä Never Can Say Goodbye: The Katherine Jackson Archives. ”Rakastan katsoa kuvia lapsistani tanssimassa ja laulamassa yhdessä, kun he näyttivät iloisilta. Ei ole päivääkään, kun en ajattelisi Michaelia”, Katherine kertoo, ”on vaikeaa puhua ilman, etten järkyttyisi. Vuodet kuluvat ja tunnen silti samoin. Minulla on hyvin läheinen veljen-/siskonpoika, jonka puoleen olen kallistunut paljon. Rukoileminen on auttanut minua. En kadu mitään. Elän vain lapsien takia.”

”Michael oli niin väärin ymmärretty. Muistan, kun hän toi minulle lahjoja. Kellon, kaulakorun ja sormuksen. En ikinä unohda sitä miten hän hymyili, kun avasin jokaisen. Hän oli niin antelias. Hän voisi antaa paidankin päältänsä”, Katherine kertoo, ”haluan maailman tietävän oikean Michaelin. Kaikki ne lehdistön väitteet ovat roskaa.”

”Ihmiset, joilla on lapsia, ymmärtävät miltä minusta tuntuu, kun joku sanoo jotain rumaa pojastani - etenkin silloin, kun se ei ole totta. Sen takia julkaisen kirjan. Haluaisin, että hänet muistettaisiin niin rakastavana ihmisenä kuin hän oli.”

Katherine ei usko, että Michael kuoli luonnollisista syistä.

”Hän oli liian nuori, mutta jotain tapahtui. Olen kuullut ihmisiltä, että hän olisi ottanut reseptilääkkeitä, mutta en koskaan nähnyt poikaani millään tavalla... Puhelimessakin hän oli aina oma itsensä.”

”En koskaan kysynyt siitä, koska hän oli aina normaali. En usko, että hän vain kuoli luonnollisista syistä. En usko sitä. Se oli joku, kuka katsoi hänen ylitseen... Ja hän kuoli. Jos voisin nähdä hänet uudestaan, kysyisin häneltä 'kuka teki tämän sinulle?'”

”Yksi asia mitä toivon, on se, että seuraava vuosi olisi parempi minulle ja perheelleni. Toivon, että ihmiset muistavat edelleenkin Michaelia ja jatkavat hänen perintönsä juhlimista. Hänen kuolemansa on lähentänyt perhettä ja haluan meidän olevan entistäkin läheisempiä.”

”Yritän olla katumatta. Yritän olla ajattelematta niin, koska en usko, että Michael olisi voinut elää elämäänsä millään muulla tavalla. Joskus alan kyynelehtiä. Mutta olen iloinen siitä, koska tiedän maailman ikävöivän ja muistelevan poikaani. Näen fanien ottavan kuvia ja poseeraavan talon edessä. Tiedän, että Michael olisi ollut iloinen jos hän olisi nähnyt tämän. Ikävöin häntä joka päivä.”

Lähde: Mail Online

Uusi ulkoasu

Kuten varmasti jo huomasitte saapuessanne blogiin, meillä on uusi ulkoasu! Suuret kiitokset upeasta bannerista kuuluu jälleen Puurikselle.

Edellinen versio kerkesikin olla lähes vuoden, hui. Tässä vielä kuvakaappaus vanhasta:


Palautetta otetaan enemmän kuin mielellään vastaan!
Kyselyymme tulleet vastaukset julkaistaan tänään myöhemmin illalla. :)

sunnuntai 20. kesäkuuta 2010

Muistutus

Tänään on viimeinen päivä aikaa laittaa sähköpostia klo 23:59 mennessä ja kertoa meille miten olet ajatellut muistaa Michaelia 25.6. Viestit julkaistaan huomenna uuden ulkoasun kanssa.

Tarkemmat ohjeet täällä.

Edit: Kysely on päättynyt.

keskiviikko 16. kesäkuuta 2010

Oprah Shown Michael-jakso Neloselta (uusinta)

Mikäli tiistaina tullut Oprahin Michael-jakso jäi näkemättä, niin ei huolta. Samainen jakso tulee uusintana Neloselta lauantaina 19.6. klo 9.30.
Oprah muistelee Michael Jacksonia ja vuonna 1993 tämän Neverland-tilalla tekemäänsä haastattelua. Ohjelmassa nähdään pätkiä haastattelusta ja kuullaan, mitä Oprahin päässä liikkui haastattelun aikaan.

tiistai 15. kesäkuuta 2010

Murray saa pitää toimilupansa

Pop-tähti Michael Jacksonin henkilääkäri saa pitää toimilupansa, päätti amerikkalaistuomari Michael Pastor.

Tuomari ei katsonut mahdolliseksi perua miehen lääkärilupaa, koska hänen oikeuttaan määrätä rauhoittavia lääkkeitä oli jo aiemmin rajoitettu tuomioistuimen päätöksellä. Muutosten aiempaan päätökseen pitäisi tapahtua valitusteitse. Luvan perumista olivat pyytäneet kalifornialaisviranomaiset.

Tuomari määräsi samalla, että Jacksonin kuolemaan liittyvä oikeusprosessi alkaa elokuun loppupuolella.

Popikoni kuoli noin vuosi sitten lääkkeiden yliannostukseen, ja hänen henkilääkäriään syytetään kuolemantuottamuksesta. Alustavassa kuulemisessa esitetään todisteet lääkäriä vastaan, minkä jälkeen päätetään, eteneekö juttu oikeudenkäyntiin asti.

Lähde: Nelonen

Ubisoft julkaisee MJ-tanssipelin

Ubisoft on paljastanut aamuyöllä Suomen aikaa pidetyssä lehdistötapahtumassa kehittävänsä Michael Jackson –tanssipeliä kaikkien kolmen tämän sukupolven konsolin liiketunnistimelle. Näin pelaajat pääsevät kokeilemaan viime kesänä menehtyneen popin kuninkaan kuuluisia koreografioita kilpaa kotonaan. Mukana voi myös laulaa.

Itse pelistä ei esitetty tapahtumassa oikeastaan mitään. Ammattitanssijat esiintyivät Xbox 360:n Kinect-ohjaimen edessä, videotykillä näytettiin logoa, siinäpä se. Ubisoft lupasi, että kappalevalikoimaan kuuluisi esimerkiksi klassikot Beat It ja Billie Jean, mutta olisi ihme jos setistä puuttuisi esimerkiksi Thriller. Kuinka moneltakohan taipuu kotosalla Moonwalk?

Simppelisti Michael Jackson The Game –nimellä ainakin tässä vaiheessa kulkeva peli ilmestyy kaikille kolmelle liiketunnistusta tukevalle nykykonsolille, eli PlayStation 3:lle, Wiille ja Xbox 360:lle, sekä PSP:lle ja DS:lle.

Lähde Plaza

Pelistä voit lukea myös MichaelJackson.com -sivustolta.

Fanit pääsevät haudalle 25.6.

Popin kuninkaan Michael Jacksonin viimeisenä leposijana oleva hautausmaa Glendalessa Kaliforniassa avautuu Jacksonin faneille ensimmäisen kuolinpäivän merkeissä 25. kesäkuuta.

Fanit päästetään Forest Lawnin hautausmaalle, mutta ei Great Mausoleumin muurien sisäpuolelle, jonne Jacksonin ruumis on "piilotettu" mm. mahdollisten haudanryöstäjien ja -häpäisijöiden varalta. Fanien kohtelemisesta on sovittu Jacksonin suvun ja Forest Lawnin hautausmaan johtoportaan kanssa. Suuren fanilauman on pelätty häiritsevän hautausmaan ja hautausmaalla liikkuvien rauhaa. Vuosipäivänä fanit luultavasti osaavat käyttäytyä. Jos eivät, silloin he joutuvat vastaisuudessakin istuskelemaan nurmikolla hautausmaan ulkopuolella.

Lähde: MSN viihde

maanantai 14. kesäkuuta 2010

Miten muistat Michaelia 25. päivä?

Ensi viikon perjantaina, 25. päivä on kulunut tasan vuosi Michaelin kuolemasta. Haluaisimme kuulla miten blogin lukijat ovat ajatelleet muistaa Michaelia tuona päivänä.


Voit kertoa viestissäsi myös muistojasi tai ajatuksiasi Michaelista. Viestit julkaistaan blogissa maanantaina 21. päivä uuden ulkoasun kanssa, joten viestejä voi lähettää sunnuntaihin 20.6. klo 23:59 asti. Liitä viestiisi myös nimimerkki mikäli et halua, että se julkaistaan nimettömänä.

Laita sähköpostia tulemaan osoitteeseen:
minddra@hotmail.com

lauantai 12. kesäkuuta 2010

Pariisin Disneylandissa tänään



Captain EO:n esitykset ovat alkaneet tänään Pariisin Disneylandissa.
Lisää voit lukea täältä.

tiistai 8. kesäkuuta 2010

Oprah Shown Michael-jakso Neloselta

Viime syyskuussa kuvattu jakso tulee Neloselta tiistaina 15.6. klo 17.50.
Erikoisjakso, jossa Oprah Winfrey muistelee vuosi sitten kuollutta Michael Jacksonia. Ohjelmassa nähdään myös katkelmia Oprahin vuonna 1993 tekemästä ainutlaatuisesta Jackson-haastattelusta. Amerikkalainen keskusteluohjelma.

torstai 3. kesäkuuta 2010

MJ-museo nousemassa laulajan kotikaupunkiin

Michael Jacksonille omistetun museon rakentaminen hänen kotikaupunkiinsa Garyyn voi alkaa ensi vuonna, kertovat kaupungin viranomaiset. Noin 300 miljoonaa dollaria maksavan museon uskotaan vetävän 750 000 kävijää vuodessa.

Michael Jacksonin isä Joe sanoi keskiviikkona museon olevan jotain sellaista, mitä Michael ja koko perhe on aina halunnut. Jackson itse vieraili Garyn kaupungissa viimeisen kerran vuonna 2003, jolloin hän kävi keskustelemassa museoprojektista. Se ei kuitenkaan edennennyt ennen hänen viime vuotista kuolemaansa.

Garyn pormestarin Rudy Clayn mukaan tuleva museo tuo kaupunkiin 150 miljoonaa dollaria joka vuosi.

- Tämä projekti vetää magneetin tavoin ihmisiä eri puolilta maailmaa, Clay sanoi.

Keskiviikkona kerrottiin, että kaupunki lahjoittaa museon rakentamista varten 120 hehtaarin suuruisen alueen. Rahoitus projektin toteuttamiseen saadaan lahjoituksista ja yksityisiltä sijoittajilta.

Indianassa sijaitsevan Garyn asukkaista osa suhtautuu skeptisesti museohankkeeseen. Jotkut eivät usko sen valmistuvan koskaan, sillä kaupungin taloudellinen tilanne on heikentynyt huomattavasti viime vuosina.

Lähde: YLE Uutiset

Lady Gaga haluttiin lämmittelijäksi TII -konsertteihin

Lady Gagan mukaan hänen oli määrä esiintyä ennen Michael Jacksonia tämän paluu keikoilla. Luonnollisesti suunnitelmat kaatuivat popin kuninkaan kuoltua 25. kesäkuuta 2009. Jacksonin This Is It -nimellä kulkeneiden 50 keikan sarjan oli määrä alkaa alle kaksi viikkoa tähden kuoleman jälkeen.

Lady Gaga kertoi Larry Kingin keskusteluohjelmassa, ettei halunnut tuoda asiaa aiemmin ilmi kunnioittaakseen Jacksonin muistoa.

-Meidän oli tarkoitus esiintyä siellä. Käsittääkseni oli puhetta myös siitä, että lämppärit olisivat esittäneet joitain duettoja Michaelin kanssa. Michaelin kuolema oli itsessään minulle järkyttävä asia ilman, että minun olisi pitänyt olla lämmittelijänä, Lady Gaga kertoi ohjelmassa.

Lady Gagan mukaan Jackson oli innoite ja merkittävä ihminen.

Lähde: The Voice