maanantai 30. elokuuta 2010

Michaelin lapset aloittivat koulunkäynnin

Michaelin kaksi vanhinta lasta ovat menneet ensimmäistä kertaa kouluun, viihdesivusto TMZ.com kertoo.

Prince Michael, 13, ja Paris, 12, olivat tähän asti saaneet yksityisopetusta kotonaan, koska Michael suojeli lapsiaan tiukasti julkisuudelta. Lasten huoltajuuden saanut isoäiti Katherine Jackson sanoi alkukesällä, että hän aikoo lähettää lapset kouluun.

Prince Michaelin ja Parisin koulutie alkoi yksityisessä eliittikoulussa Los Angelesissa. TMZ.comin mukaan samaa koulua ovat aikoinaan käyneet muun muassa seurapiirijulkkis Paris Hilton, Frendit-näyttelijä Matthew Perry ja laulaja Natalie Cole.

Jacksonin nuorin lapsi, kahdeksanvuotias Blanket sen sijaan jatkaa toistaiseksi kotiopetuksessa.

Lähde: Helsingin Sanomat

sunnuntai 29. elokuuta 2010

Remember The Time

Elokuun 29. päivä vietetään idolimme syntymäpäivää! Vaikka meillä on raskas vuosi takana, yrittäkäämme silti hymyillä (smile:) ja iloita siitä, että saimme pitää Michaelin luonamme niinkin kauan, että saimme kokea ne kaikki hienot hetket hänen kanssaan ja että saimme kaiken sen musiikin ja tanssin mitä hän tähän maailmaan toi. Hän oli ihmeellinen, kaunis, hyvä, taitava, lempeä ja aina yhtä suloinen.

Rakastamme ja kaipaamme sinua Michael! Hyvää syntymäpäivää :)

Remember The Time tutkailee tällä kertaa miten Michael vietti syntymäpäiviään.

Vuonna 1958 Garyssa, Indianan osavaltiossa Yhdysvalloissa Joseph ja Katherine Jacksonin perheeseen syntyy 7. lapsi, Michael Joseph Jackson, tuleva Popin Kuningas.

Vuonna 1979 Michael viettää 21. syntymäpäiväänsä New Yorkissa Studio 54:ssä.

Vuonna 1984, kun Michael täyttää 26 vuotta, ei hän uskontonsa takia vietä syntymäpäiviään, mutta fanit, muun muassa Detroitissa ja Buffalossa, kunnoittavat idoliaan suurin 'Happy Birthday Michael' julistein.

Vuonna 1988 Michael juhlii 30-vuotissyntymäpäiviään konsertoiden Bad-kiertueellaan Englannin Leedsissä. 'Heartbreak Hotel' esityksen jälkeen koko 90 000 yleisö yhtyy onnittelulauluun. Äiti ja Janet-sisko ovat tulleet Britteihin asti onnittelemaan Michaelia. Ennen konserttia Michael on tervehtinyt fanejaan kietoutumalla hotellihuoneen ikkunaverhojen taa sekä heittelemällä hotellin parvekkeelta viestejä kiittääkseen hotellin ulkopuolella onnitteluja huutelevia faneja. Eräs viesti kuului näin: "Olette kaikki todistaneet olevanne uskollisia minua kohtaan. Toivosin, että voisin kunnolla tulla juttelemaan teille, katsomaan teitä silmiin, mutta olen liian ujo. Kuulostaa typerältä, mutta se on totta. Rakastan teitä kaikkia todella paljon!" Toinen viesti oli tällainen: "Älkää uskoko kaikkia outoja juttuja joita ihmiset keksivät minusta. Joskus itken, mutta teidän fanien takia kestän sen."

Vuonna 1992 Michael viettää 34-vuotissyntymäpäiväänsä Saksassa, Regensburgissa erään vanhan ruhtinassuvun prinsessan linnassa (Gloria Von Thurn und Taxis). Linna on suljettu yleisöltä, jotta prinsessan poika, Albert, voi viettää aikaa Michaelin kanssa.

Vuonna 1993 Singaporen Dangerous-kiertueen keikalla bändi ja 47 ooo hengen yleisö laulavat onnittelulaulun. Lyhyt videopätkä tapahtumasta.

Vuonna 1997, kun Michael täyttää 39 vuotta, hän heittää History keikan Kööpenhaminassa, Tanskassa (3 päivää Suomen toisen keikan jälkeen). Monikerroksinen synttärikakku tuodaan lavalle ja 52 000 fania yleisössä laulaa yhdessä taustalaulajien ja tanssijoiden kanssa 'Happy Birthday'. Valtavan ilotulituksen jälkeen Popin Kuningas äimistelee: "En voi uskoa tätä. Tämä on uskomatonta...tämä tuli täytenä yllätyksenä!"


Monet meistä ovat varmasti nähneet tämän kyseisen pätkän Private Home Moviessa (tosin videossa on väärä vuosiluku 1993.)

Vuonna 1998 ympäri maailmaa pyörii erikoisohjelmia televisiossa ja radiossa Michaelin 40-vuotissyntymäpäivän kunniaksi.

Vuonna 2002 Michael saa 44. syntymäpäivän iltanaan valtavan 4-kerroksisen synttärikakun MTV Awardseissa, New Yorkin Radio City Music Hallissa.


Vuonna 2003 Michael osallistuu 45-vuotissyntymäpäivän juhlintaan seuraavana päivänä Los Angelesissa Orpheum-teatterissa. Juhlat järjestää Deborah Dannelyn internet fan club MJFC (yhdessä MJWN ja TMCn kanssa.) Michael saapuu paikalle juuri ajoissa ennen shown alkua ja istuu omassa yksityiskopissaan siihen asti, kunnes ennen loppua tulee lavalle kiittämään järjestäjiä ja kertomaan faneille tulevaisuuden suunnitelmista.

Tyytyväisen näköinen päivänsankari :)

Michael vilkuttelee autosta poistuessaan juhlista.

Youtubesta löytää paljon videoita tapahtumasta, tässä linkki ensimmäiseen osaan ja Michaelin puheeseen.

Lähde: The Visual Documentary by Adrian Grant

torstai 26. elokuuta 2010

Murrayn oikeudenkäynnit tammikuulle 2011

Viime maanantaina, 23.8., päätettiin Michael Jacksonin lääkärin Conrad Murrayn oikeudenkäyntien siirtyvän tammikuulle 2011. Tuomari totesi Jacksonin kuolinsyyn tutkinnan olevan vielä kesken eikä todistajiakaan oltu saatu vielä paikalle. Maanantaiseen kuulusteluun osallistuivat myös Michaelin vanhemmat, Joe ja Katherine, ja parikymmentä fania huuteli oikeutta Michaelille oikeustalon ulkopuolella kylttejä heilutellen.

Tammikuun 4. päivä pidetään alustava kuulustelu, jossa todetaan mahdolliset syytteet Murrayta kohtaan. Kuulustelut kestävät kahdesta kolmeen viikkoon ja sinä aikana sekä syyttäjän että puolustuksen tulee esittää todisteensa. Kuulustelujen jälkeen tuomari päättää onko riittävästi perusteita täysimittaiselle oikeudenkäynnille.

Lääkäri itse on myöntänyt antaneen Jacksonille vahvaa nukutuslääkettä auttaakseen tätä nukahtamaan. Lääkärin puolustusasianajajat ovat pyytäneet uusintatestiä kolmesta näytteestä, jotka otettiin paikalla olleista ruiskusta ja muista tarvikkeista.

Lähde: Reuters

Suomenkielinen Thrill The World -blogi

Suomenkielistä Thrill The World -blogia kannattaa seurailla, jos on tapahtumaan osallistumassa tai siitä muuten vain kiinnostunut. Blogiin pääset tästä.

Päivitämme TTW-tietoja blogista myös tänne, joten ei huolta, tietoa saa myös tätä kautta. Muistakaahan opetella tanssia! :)

keskiviikko 25. elokuuta 2010

Michael Jackson -fani Big Brotherissa


Elisabet on todellinen Michael Jackson -fani. 5-vuotiaana Venäjällä oleskellessaan Elisabet hurahti Michael Jacksonin musiikkiin, ja hän on kuunnellut sitä päivittäin sen jälkeen.

Elisabetin selkä on puoliksi Michael Jackson -tatuointien peitossa, hänen kaulassaan roikkuu Jacksonin kuva ja kassia koristaa Michaelin kasvot.

– Olen onnellinen, että saan viedä taloon Michael Jacksonin kuvia mukanani. Tulee olemaan vaikeaa, etten saa kuulla musiikkia, hän huokaisi.

Hän sanoo, ettei mene BB-taloon voitonkiilto silmissä, mutta rahoille olisi käyttöä.

– Voittorahoilla putsaisin luottotietoni. Kaiken muun antaisin Michael Jacksonin Heal The World Foundationille, penniäkään en halua pitää itse.

Lähde: Sub

tiistai 24. elokuuta 2010

Kolmetoista vuotta sitten...

...Michael konsertoi Helsingin Olympiastadionilla HIStory-kiertueellaan.

Jälleen kerran sitä pysähtyy huomaamaan miten nopeasti aika menee eteenpäin. Muistan vieläkin niin hyvin, kun kirjoitin blogiin vuosi sitten postauksen, että siitä on 12 vuotta aikaa, kun Michael oli Helsingissä.

Ikävä kyllä minä en ollut yksi niistä onnekkaista, jotka saivat olla todistamassa sitä upeaa hetkeä.

torstai 19. elokuuta 2010

Lisätietoa Michael Jackson -pelistä

Ubisoft valotti Gamescom-messuilla hieman uutta tietoa Michael Jackson: The Experiencen sisällöstä. Loppuvuodesta julkaistava musiikkipeli yhdistää tanssia ja laulua popin kuninkaan parhaiden esitysten hengessä.

Xbox 360:n Kinectillä pelaajan suoritukset siirretään sellaisenaan peliin erityisellä Player Projection -teknologilla, joten pelaaja voi nähdä itsensä lavalla. Otteiden parantuessa ne aktivoivat näyttäviä erikoistehosteita ja miljoonapäisen yleisön suosionosoituksia.

Wii-versio puolestaan pyrkii opettamaan Jacksonin ainutlaatuisia tanssiliikkeitä koko kansalle. Peli sisältää Michael's School -tilan, jossa esityksiä voi hioa etukäteen. Mukana on myös neljän pelaajan moninpeli.

Michael Jackson: The Experience sisältää muun muassa kappaleet Bad, Beat It, Billie Jean, Earth Song, The Girl Is Mine, Who Is It ja Workin' Day And Night. Peli on tulossa myös PS3:lle, PSP:lle ja DS:lle.

Ohessa on pari uutta kuvaa Xbox 360 -versiosta.

Lähde: Gamereactor

tiistai 17. elokuuta 2010

Thrill The World 2010

Thrill The World järjestetään tänä vuonna Tampereella la 23.10. (Huom. aikaisemmista tiedoista poikennut päivämäärä!)

Paikka ja Thrill-time eli tanssiaika eivät ole vielä varmistuneet, sillä ei ole vielä selvyyttä, saako Tampereen keskustan alueella tanssia klo 24 jälkeen yöllä. Tänä vuonnahan siis järjestetään kaksi tanssiaikaa, jotka Suomessa ovat klo 13 ja klo 01. Kumpi blogin lukijoiden mielestä olisi parempi ns. päätanssiajaksi, jos tuo klo 01 toteutuu?

Tanssia siis saa ja PITÄÄ alkaa opetella ja sanaa saa levittää ystäville ja kaverin kavereille, jotta saataisiin tänäkin vuonna uusi maailmanennätys tehtyä! Linkki opetusvideoihin.

Lisätietoja saat virallisesta Thrill The World -blogista (englanninkielinen) sekä suomenkieliseltä Thrill The World Twitter-sivustolta. Piakkoin perustetaan myös suomenkielinen blogi, jonka linkitämme tietysti myös tänne.

Ennen lokakuun 23. päivää voit fiilistellä viime vuoden tanssivideolla

sekä Piipan ja Puuriksen reportaasilla.

Lisätietoja tulossa piakkoin!

sunnuntai 15. elokuuta 2010

Odotatko innolla uutta albumia?

Nyt lähti blogissa käyntiin pitkästä aikaa uusi äänestys! Olisi mielenkiintoista kuulla mitä mieltä te lukijat olette uuden albumin julkaisusta. Onko mielestäsi väärin, että ennenkuulemattomia kappaleita julkaistaan arkistoista vai etkö millään malttaisi odottaa saavasi albumia käsiisi?

Äänestys löytyy sivupalkista ja halutessasi voit myös perustella valintaasi enemmän kommenttiboksissa.

Kiitos jo etukäteen kaikille äänestäneille.

keskiviikko 4. elokuuta 2010

Will.i.am kritisoi albumin julkaisua

Black Eyed Peas -yhtyeen keulahahmo Will.i.am on kritisoinut Michael Jacksonin uuden albumin julkaisemista. Muusikko työsti uutta musiikkia Jacksonin kanssa juuri ennen tämän kuolemaa.

Will.i.am sanoi uutistoimisto AP:n haastattelussa, että Jacksonin uutta materiaalia ei pitäisi julkaista, koska sillä ei ole edesmenneen laulajan siunausta. Muusikon mukaan Jackson oli erittäin tarkka musiikkituotantonsa kaikista puolista aina järjestelyistä lauluun ja soittamiseen.

- Hän oli perfektionisti ja hän ei olisi halunnut tällaista. Levyä ei pitäisi koskaan julkaista, koska hän ei ole enää mukana. Hän oli ystäväni ja mielestäni tämä on vain epäkunnioittavaa, Will.i.am sanoi.

Michael Jacksonin uusi albumi julkaistaan marraskuussa ja sillä on mukana kymmenen ennen kuulematonta kappaletta. Ne valittiin kaikkiaan sadasta kappaleesta, joita on löytynyt Jacksonin arkistoista.

Lähde: YLE