perjantai 27. toukokuuta 2011

Prince, Paris ja Blanket Starbucksissa

Prince, Paris ja Blanket piipahtivat Starbucksissa välipalalla, jonka jälkeen palasivat takaisin koulunpenkille.

Lähde: MSN

tiistai 24. toukokuuta 2011

Ennennäkemätön video ja uutta materiaalia tulossa!



Bee Gees tähti, Barry Gibb, julkaisee piakkoin uutta materiaalia, jossa hän laulaa Michaelin kanssa. Kotisivuillaan laulaja kirjoittaa videosta näin:

Olimme Michaelin kanssa rakkaita ystäviä. Pidimme samanlaisesta musiikista ja rakastimme tehdä töitä yhdessä. Hän oli helpoin yhteistyökumppani, jonka kanssa olen tehnyt musiikkia. Mitä enemmän opimme tuntemaan toisiamme, sitä paremmin ideamme punoutuivat yhteen ja yhteistyön tuloksena syntyi laulu 'All in Your Name'. Michael halusi laulun kautta kertoa faneilleen ympäri maailman, että hän teki lauluja heitä varten ja rakkaudestaan musiikkiin. Toivon ja rukoilen, että me kaikki kuulemme sen sanoman. Tätä kokemusta vaalin loppu elämäni.

Videon on kuvannut Ashley Gibb Middle Ear studioilla joulukuussa 2002. Samaista materiaalia on yli 2 tuntia.

Lähde: BarryGibb.com

lauantai 7. toukokuuta 2011

Behind The Mask -projekti päättynyt

Michaelin virallisella Facebook-sivulla ilmoitetaan, että Behind The Mask -projekti on nyt päättynyt, eikä videoita siis voi enää lähettää.

Ilmoituksessa vinkataan myös, että kannattaa seurata Facebookia tai liittyä email-listalle nähdäksesi viimeisimmät uutiset ja trailerit Behind The Mask -videosta.

tiistai 3. toukokuuta 2011

Lukijoiden aarteet

Lukijoiden aarteet -sarjassa fanit kertovat omista MJ-aarteistaan tai -kohtaamisistaan. Toivomme lisää aarrekertomuksia postattavaksi teiltä kaikilta lukijoilta. Tarkemmat ohjeet löydät TÄÄLTÄ.

Tein tämän t-paidan ala-asteen käsityöntunneilla 5. tai 6. luokalla. Tekniikkana oli painaminen, ja halusin tehdä itselleni ensimmäisen MJ-paitani.

Painamiseen tarvittiin tietysti sabluuna, mutta History-levynkannessa haaleana näkyvä MJ-logo oli liian pieni suoraan kopioitavaksi. Emme omistaneet silloin tietokonetta, joten veljeni tarjoutui suurentamaan logoa käsin (!!!), jonka hän myös tarkasti kirurginveitsellä leikkasi pahviseen sabluunaan. Muistan kuinka käsityönopettaja ja apuopettaja auttoivat minua painamisen kanssa: molemmat painoivat sukkapuikoilla sabluunan ohuita osia kiinni paitaan, jotta väriä ei lipsahtaisi sen alle. Siinä sitä kolmeen pekkaan kieli keskellä suuta painettiin logo paitaan.

Kun logo oli saatu kunnialla valmiiksi, halusin vielä lisätä sen alle omin käsin tekstin "King Of Pop". Noh, se ei ollut hyvä idea. Minulla kun ei ole maailman selkein käsiala, niin tekstistä tuli ihan kamala! Taisin monet itkut vääntää siitä, että menin pilaamaan paidan ja se joutui kaapin perukoille moniksi moniksi vuosiksi. En ikinä kuitenkaan heittänyt sitä pois, ja nyt vuosia vuosia myöhemmin olen löytänyt paidan uudestaan ja se tuntuu todella rakkaalta. Nyt pidän sitä usein koti- ja yöpaitana (se siis mahtuu vieläkin, koska on telttamallinen, silloin ala-asteella se olisi ollut ihan valtava minulle).

Erityisen rakkaan paidasta tekee ajatus siitä, että veljeni halusi auttaa minua suurentamalla logon omin käsin sopivan kokoiseksi ja leikkaamalla sabluunan minulle valmiiksi. Nykyäänhän vastaavan tekeminen tietokoneella on törkeän helppoa! Ja onhan paitaa ollut tekemässä kolme ihmistä, jotta se varmasti onnistuisi hyvin, joten ihan mitättömästä koulutyöstä ei siis ole kyse. Harmittaa vain vieläkin, että menin lisäämään tökerön tekstin, koska olisin muuten silloin jo pitänyt paitaa paaaaaljon. Nyt se kuitenkin on päässyt kovaan käyttöön! :)

Piipa

Toivomme lisää aarteita ja tarinoita niiden takana kuvien kera sähköpostiin

mindra (a) missdamitajo.com

Conrad Murrayn oikeudenkäynti siirtyy syksyyn

Poptähti Michael Jacksonin henkilääkärin oikeudenkäynti päätettiin maanantaina lykätä syyskuulle. Oikeudenkäynnin oli määrä alkaa ensi viikolla Los Angelesissa.

Lykkäys tapahtui puolustusasianajajien pyynnöstä. He halusivat lisäaikaa uusien todistajien hankkimiseen.

Henkilääkäri Conrad Murray on kiistänyt syytteen kuolemantuottamuksesta. Murray on myöntänyt antaneensa Jacksonille propofoli-nimistä ainetta univaikeuksiin, mutta kiistänyt annoksen olleen tappava.

Puolustus pyrkii todistamaan, että Jackson lisäsi annostustaan itse.

Lähde: Helsingin Sanomat

sunnuntai 1. toukokuuta 2011