maanantai 31. tammikuuta 2011

Opuksen selailukappale Kemin kirjastossa

Eräs lukijamme lähestyi blogia sähköpostilla ilmoittaen, että hän on lahjoittanut oman Michael Jackson Opuksensa Kemin kirjaston musiikkiosastolle kaikkien luettavaksi. Nyt kaikki Pohjois-Suomessa asuvat fanit, jotka ette vielä omista tätä valtavaa Opusta, kipinkapin kohti Kemin kirjaston musiikkiosastoa.

Hieno teko fanilta fanille, kiitos!

lauantai 29. tammikuuta 2011

Dubain suihkulähteet tanssivat Thrillerin tahtiin

Näin Dubaissa

perjantai 28. tammikuuta 2011

Michaelin Rebbie-sisar haastattelussa

60-vuotias Rebbie kuvailee veljensä kuoleman olleen murskaava asia.

- Jos rehellisiä ollaan, tämä on ollut kuin elävää painajaista, kertoi Rebbie The View -ohjelman haastattelussa.

- Ei kulu päivääkään, ettenkö ajattelisi häntä. Joskus vain murrun keskellä päivää ja alan itkeä.

Rebbie Jackson on pitänyt julkisuudessa matalampaa profiilia kuin perheensä muut jäsenet. Suuren ikäeron takia hän auttoi vanhempiaan Michael-veljensä kasvattamisessa.

Rebbie kiisti haastattelussa, että popin kuninkaan perikunta riitelisi hänen perinnöstään. Isosiskon mukaan käynnissä oleva oikeudenkäynti Michaelin hoitanutta lääkäriä vastaan on vain lähentänyt perhettä. Perheenjäsenet vetävät yhtä köyttä saadakseen oikeutta edesmenneelle veljelleen.

Rebbie kertoi myös pitävänsä syytteessä olevan lääkärin Conrad Murrayn olevan vastuussa hänen veljensä kuolemasta.

- Luotan oikeusjärjestelmään ja uskon että saamme muutamassa viikossa tietää totuuden kaikesta.

Lähde: Iltalehti


Prince Lakersien koripallomatsissa




Prince oli Jackie-setänsä kanssa katsomassa Los Angelesin Lakers-joukkueen koripallo-ottelua tiistaina 25. päivä.

Lähteet: ETonline, DailyMail, NBA

keskiviikko 26. tammikuuta 2011

Katherine Jacksonin haastattelu GMA:ssa

Murray valamiehistön eteen maaliskuussa

Edesmenneen poptähden Michael Jacksonin henkilääkäri Conrad Murray kiisti tiistaina häntä vastaan nostetun syytteen kuolemantuottamuksesta. Murray joutuu valamiehistön eteen 28. maaliskuuta Los Angelesissa.

"Murray on odottanut tilaisuutta päästä kertomaan viimein oman näkemyksensä. Hänellä on luja luottamus oikeusjärjestelmäämme", asianajaja Ed Chernoff sanoi.

Puolustus on pyrkinyt todistamaan, että Jackson otti yliannostuksen itse tai kohtalokkaan pistoksen antoi joku kolmas henkilö. Syyttäjän mukaan Murray on vastuussa määräämistään voimakkaista lääkkeistä.

Lähde: Helsingin Sanomat

maanantai 24. tammikuuta 2011

Muistutus blogin kyselystä

Vielä on aikaa osallistua blogin kyselyyn ja osallistua samalla MJ-korttipakan arvontaan! :)

keskiviikko 12. tammikuuta 2011

Murraylle syyte kuolemantuottamuksesta

Poplegenda Michael Jacksonin lääkäri saa syytteen kuolemantuottamuksesta. Syytteen mukaan lääkäri annosteli Jacksonille kuolettavan määrän rauhoittavia lääkkeitä.

Lääkäri Conrad Murray on kiistänyt syytteet. Hänen mukaansa Jackson otti yliannostuksen itse.

Murray kutsutaan oikeuteen vastaamaan syytteeseen kahden viikon kuluttua.

Lähde: MTV3

tiistai 11. tammikuuta 2011

Michael sai lääkkeitä kuutena iltana seitsemästä

Michael Jacksonin henkilääkäri myönsi antaneensa tähdelle vahvoja unilääkkeitä, jotka lopulta koituivat tähden kuolemaksi, todisti etsivä oikeudenkäynnissä Los Angelesissa.

Orlando Martinez kertoi oikeuden kuulustelussa, että lääkäri Conrad Murray kertoi poliiseille antaneensa tähdelle tymäkkää respetilääkettä Propofolia niinkin usein kuin kuutena iltana viikossa kuolemaa edeltäneinä viikkoina.

Martinezin mukaan losangelesilainen sydänlääkäri myönsi myös toimittaneensa 25 milligrammaa kyseistä lääkettä Jacksonin vuokra-asuntoon Carolwood Drivella tämän kuolinpäivänä kello 10.40. Hän kuitenkin väitti jättäneensä tähden yksin ilman valvontaa vain kahdeksi minuutiksi ja huomasi palattuaan huoneeseen tämän lakanneen hengittämästä.

Michael Jacksonin koti ja kuolinpaikka Carolwood Drivella Los Angelesissa

Syyttäjä David Walgren kysyi etsivältä, miksei lääkäri Murray kutsunut ambulanssia ennen kuin vasta kello 12.21 eli melkein kaksi tuntia sen jälkeen, kun Jacksonin haltuun oli annettu tappava annos lääkettä.

‒ Lääkäri sanoi pitävänsä huolta potilaastaan eikä hän halunnut laiminlyödä tätä, vastasi Martinez.

Aiemmassa todistuksessa lasvegasilainen apteekin omistaja kertoi, että lääkäri haki käyttöönsä hälyttävän suuria määriä lääkkeitä, jotka oli määrätty Jacksonille. 6.4.-10.6.2009 välisenä aikana Murray haki apteekista 130 lääkepulloa, joissa oli 100 millilitran annoksia Propofolia sekä vielä 125 lääkepakkausta, joissa oli Propofolia pienempinä 20 millilitran annoksina. Nämä käskettiin toimittamaan lääkärin tyttöystävän Nicole Alvarezin kotiosoitteseen Santa Monicaan.

Konserttipromoottorien palkkaamaa Murrayta syytetään kuolemantuottamuksesta. Hän kiistää kaikki syytteet.

Lähde: MSN

sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Hetkiä Bad-aikakaudelta



Kaiken oikeushässäkän keskellä tämä video piristää taatusti. :)

Lääkäri: Michael oli sairaalaan tuotaessa kuollut

Kun popin kuningas Michael Jackson tuotiin sisälle sairaalaan ensiapuhuoneeseen, näki päivystävä lääkäri, ettei mitään ollut enää tehtävissä. Tohtori Richelle Cooper elvytti Jacksonia tunnin ajan Ronald Reagan UCLA -sairaalassa, ennen kuin luovutti.

Oikeudessa Los Angelesissa perjantaina todistanut Cooper toisti mielipiteensä, että Jackson oli kuollut jo kotonaan, ennen ambulanssihenkilökunnan saapumista.

Jacksonin henkilääkäri Conrad Murray on todistanut oikeudessa, että hän aloitti elvytyksen Jacksonin kotona heti, kun näki poptähden hengityksen pysähtyneen.

Syyttäjien mukaan näin ei kuitenkaan tapahtunut.

Cooper todisti, että hän oli hyväksynyt ambulanssihenkilökunnan laittamaan Jacksonin kuolinajaksi kello 12.57.

Murrayn pyynnöstä tästä kuitenkin luovuttiin ja kuolinajaksi kirjattiin vasta sairaalassa kello 14.26, jolloin Cooper lopetti elvytysyritykset.

Lähde: Ilta-Sanomat

perjantai 7. tammikuuta 2011

The Experience PS3 ja Xbox -versiot ilmestyvät 12.4.

Michael Jacksonin virallisella Facebook-sivustolla julkaistiin seuraavanlainen viesti:

"Thanks to all the fans for making Michael Jackson The Experience a global holiday hit selling almost 2 million copies for the Wii! Be sure to mark your calendars for April 12th when MJ The Experience launches for Kinect and PS3 Move."

Pelin Wii versio on myynyt siis melkein 2 miljoonaa kappaletta. Xbox Kinectille ja PS3 Movelle tulevat versiot ilmestyvät 12. päivä huhtikuuta. Jäämme innolla odottamaan!

torstai 6. tammikuuta 2011

Lapset näkivät isänsä kuolinhetkellä

Michael Jacksonin lapset näkivät isänsä viimeiset hetket, kertoo Sky News.

Jacksonin henkivartija Alberto Alvarez kertoi keskiviikkona oikeudessa, että Jacksonin kuolinhetkellä huoneessa oli hänen lisäkseen Jacksonin henkilääkäri Conrad Murray. Kun Murray yritti elvyttää tuupertunutta poptähteä, paikalle ryntäsi Jacksonin tytär Paris ja poika Prince.

- Olin soittamassa hätäkeskukseen, kun lapset tulivat sisään, Alvarez kertoi oikeudessa.

Hätääntynyt Paris huusi isäänsä ja alkoi itkeä nähtyään Michaelin makaavan elottomana lattialla.

34-vuotiaan henkivartijan mukaan Murray käski häntä poistamaan lapset paikalta. Alvarez ohjasi lapset pois huoneesta. Lisäksi henkivartija todisti, että ennen ambulanssin tuloa Murray pyysi tätä piilottamaan lääkeaineita ruskeaan kangaslaukkuun.

Henkivartijan lausunto voi olla vahvistava todiste syytteisiin, jonka mukaan Murrayn toiminta oli syy poptähden kuolemaan. Henkilääkäriä syytetään todisteiden piilottamisesta ja viivyttelystä avun soittamisessa. Lisäksi syyttäjän mukaan Murray annosteli Jacksonille kuolettavan määrän rauhoittavia lääkkeitä.

Murray kiistää syytteet.

Lähde: Iltasanomat

tiistai 4. tammikuuta 2011

Murrayn oikeudenkäynnit jatkuvat

Michael Jacksonin kuolinsyyn käsittelyä jatketaan tänään Los Angelesissa. Tuomari aloittaa alustavat kuulemiset epäilyistä henkilääkärin syyllistymisestä kuolemantuottamukseen.

Syyttäjän mukaan lääkäri Conrad Murray antoi Michael Jacksonille tappavan annoksen särkylääkkeitä ja anestesia-ainetta, jota käytetään yleensä vain kirurgisissa toimenpiteissä. Murray on kiistänyt syytteet.

Syyttäjän mukaan puolustus pyrkii todistamaan, että Jackson lisäsi lääkeannostustaan itse tai paikalla oli joku muu, joka antoi kohtalokkaan pistoksen.

Lähde: Iltalehti

lauantai 1. tammikuuta 2011

Yle Live: Parhaat maailman suosikit

World Music Awards -palkintojuhlan huippuhetket 20-vuotisen historian ajalta tarjoaa uskomattoman kavalkaadin tähtiä. Mukana mm. Beyoncé, Michael Jackson, Mariah Carey, Usher, Rihanna, Ricky Martin, Alicia Keys.

Ensi yönä (2.1.2011) klo 00.30 TV2:selta