lauantai 31. heinäkuuta 2010

Uusi albumi julkaistaan marraskuussa

Michaelin kuolinpesän edustaja on julkistanut Rolling Stonelle uuden albumin tulevan ulos ensi marraskuussa, joka sisältää kymmenen ennenjulkaisematonta kappaletta.

Manageri Frank DiLeo arvioi Jacksonin arkistoissa olevan yli sata valmista ja ennenjulkaisematonta kappaletta, mukaanlukien mm. Akonin, Will.I.Amin ja Ne-Yon kanssa tehtyjä biisejä. "Levytimme Bad-albumille muutamia loistavia biisejä, jotka jouduimme jättämään pois", DiLeo kertoi.

"Aina, kun Michael levytti, hän levytti runsaasti. Noin 20-30 kappaletta jokaiselle albumille", entinen Sony Musicin pääjohtaja Tommy Mottola kertoi Rolling Stonelle viime vuonna. "Jokainen niistä olisi voinut olla yhtä iso hitti kuin ne mitkä julkaistiin".

Lähde: Rolling Stone

torstai 29. heinäkuuta 2010

Rodney "Darkchild" Jerkinsin haastattelu

Uudessa Vlad TV:lle antamassaan haastattelussa Rodney "Darkchild" Jerkins puhuu Michaelista ja uudesta materiaalista, jota saamme hänen mukaansa kuulla pian.

perjantai 23. heinäkuuta 2010

Remember The Time

Viime kuussa RTT-postaus jäi välistä ihan tarkoituksellisesti Michaelin kuolinpäivän tiimoilta.
Mutta nyt on taas aika muistella menneitä ja tällä kertaa palaamme ajassa 22 vuotta taaksepäin keskelle Bad-kiertueen tohinaa.

Heinäkuu 1988

Adrian Grantin julkaiseman Off The Wall- fanilehden ensimmäinen numero ilmestyy. Vain 200 lehden painos julkaistaan, mutta pian lukijamäärä kasvaa ympäri maailman ja eräs lukijoista on Popin Kuningas itse.

Michael esiintyy Saksan Hampurissa 50 000 ihmiselle Volkspark Stadionilla oopperatähti Placido Domingon kanssa.
Saksassa ollessaan Michael rakastuu Kölnissä sijaitsevan Phantasialandin 1900-luvun karuselliin ja raportoidaan, että hän tarjoaa puiston omistajille rahallista korvausta laitteesta. Samaisesta puistosta hän ostaa kaksi luonnollisen näköistä ja oloista nukkea nimeltään Kasimir ja Frederike, yhteishintaa leluille tuli 650 dollaria.
Michael on myös News Weeklyn kannessa.
Marcelle Avron, Michaelin Euroopan konserttien promoottori, paljastaa että Michael tienaa yli 3,425 dollaria minuutilta jokaisesta Euroopan konsertistaan. Michaelilla on 20 miljoonan dollarin sopimus, josta hän itse tienaa 90 prosenttia. Käteen jokaisesta konsertista Michaelille jää noin 400 000 dollaria 140 ihmisen palkanmaksun jälkeen.

2. heinäkuuta
Toukokuun 7. listoille päässyt 'Dirty Diana' saavuttaa Pop singlelistalla korkeimman sijan, nro 1, jossa se pysyy viikon, ja listalla yhteensä 14 viikkoa. Tämän saavutettuaan Michael on ensimmäinen artisti, jolla on ollut yli 5 kappaletta Top Tenissä kahdelta albumilta: Thrillerillä oli yhteensä seitsemän Top 10-hittiä ja Bad-albumilta 'Dirty Diana' oli viides. Mustien singlelistalla samainen kappale saavuttaa sijan 5.

3. heinäkuuta
Michael esiintyy Saksan Kölnissä 70 000 katsojan Müngersdorfer stadionilla.

8. heinäkuuta
Loppuunmyyty konsertti 72 000 ihmiselle Münchenin olympiastadionilla.

10. heinäkuuta
Loppuunmyyty konsertti jälleen Kölnissä samaisella stadionilla kuin 3. päivä.

11. heinäkuuta
Michael saapuu kaksi tuntia myöhässä Lontoon Heathrow-lentokentälle, jossa tuhannet fanit parveilevat ja odottavat näkevänsä vilahduksen idolistaan. Lontoon liikenne oli pysähdyksissä kun MJ matkasi kohti Mayfair-hotellia, jossa hän asui 7. kerroksen sviitissä. Michaelilla on mukanaan 120 hengen kiertuehenkilöstön lisäksi vielä 20 muuta henkilökohtaista avustajaa joihin kuuluu lääkäreitä, kampaajia, kokki, pari sihteeriä, manikyyri, hieroja, kiropraktikko ja seitsemän turvamiestä.
Lemmikkisimpanssi Bubblesia Michael ei kuitenkaan voinut tuoda mukanaan Britannian tiukan rabies-lain mukaan, joka esti tuomasta maahan mitään eläimiä puoleen vuoteen.

12. heinäkuuta
Michael vierailee Lontoossa Hamley's lelukaupassa.

13. heinäkuuta
Samaan aikaan kun fanit jonottavat yötä myöten Wembleyn stadionille päästäkseen seuraavan päivän konserttiin eturiviin, Michael vierailee Great Ormond Street Hospitalissa tervehtimässä lapsipotilaita.

14.-16., 22. ja 23. heinäkuuta
klo 20.20 mitäänsanomattomana ja vähän kosteana iltana Wembleyn 72 000 fania räjähtää huutoihin, kun Michael avaa ensimmäisen viidestä loppuunmyydystä konsertistaan. Lämmittelijänä Michaelin keikoilla on Kim Wilde. Avauspäivänä yleisössä on mukana julkkiksia mm. Jack Nicholson, Geogre Lucas ja Harrison Ford.

Michael esittämässä Badia Wembleyllä.

16. heinäkuuta
Prinssi Charles osallistuu prinsessa Dianan kanssa kolmanteen Wembleyn konserttiin, ja Michael tapaa heidät backstagella ennen konserttia. Michael lahjoittaa erikoisvalmisteiset konserttitakit pojille, prinssi Williamille ja Harrylle kotiinviemisiksi hänen levykokoelman kanssa. Samalla Michael lahjoittaa 150 000 dollarin shekin Prince's Trust -järjestölle sekä 100 000 dollaria Great Ormond Street Hospital lastensairaalalle, jossa hän vieraili muutama päivä aikaisemmin.



'Dirty Diana' nousee Britannian Top 100 singlelistalle sijalle 4 ja pysyy listalla 8 viikkoa.

Weird Al' Yankovicin 'Fat, parodiaversio Michaelin Bad-biisistä, kipuaa samaiselle listalle, mutta vain sijalle 80. Listoilla se pysyy 4 viikkoa.

18. heinäkuuta
Michael viettää päivän ystävänsä Jimmy Safechuckin kanssa kierrellen ympäri Lontoon nähtävyyksiä autolla. Ennen hotellille paluuta aamunkoitossa he vierailevat Elstree studioilla, missä ystävänsä ohjaaja Steven Spielberg on tekemässä elokuvaa Indiana Jones: Viimeinen ristiretki. Michael tapaa paikalla näyttelijä Harrison Fordin.

20. heinäkuuta
Michael vierailee uudestaan Ormondin lastensairaalassa tapaamassa monia vakavasti sairaita lapsia. Eräällä osastolla, missä lapset eivät olleet niin kriittisessä tilassa, hän viipyy hetken kertoen heille satuja.

Illalla Michael osallistuu juhlaillalliselle Guildhallissa hänen Britannian kiertueen kunniaksi.

22. heinäkuuta
Ennen konserttia Mikki Hiiri ja Aku Ankka lahjoittavat Michaelille backstagella erikoiskaiverretut luistimet.

23. heinäkuuta
Michael Hello! -lehden kannessa

26. heinäkuuta
Michael esiintyy Walesissa Cardiff Arms Parkissa 55 000 ihmiselle, jossa yleisö hurraa yhteen ääneen "Prince Of Wails" [= Kiljahdusten Prinssi].

'Another Part Of Me' pääsee Pop singlelistalle sijalle 11, jossa se kestää 13 viikkoa. Mustien singlelistalle biisi taas ponnahtaa kunnioitettavasti 1. sijalle, ollen viides Bad-albumin ykköshiteistä tällä listalla (Janetin Control albumi on yltänyt samaan). Samalla se on Michaelille yhdeksäs ykköshitti mustien singlelistalla ja tehden Michaelista ensimmäisen artistin saavuttaen tämän tuloksen.

30. heinäkuuta
Michael Number One -lehden kannessa
Albumi nimeltä 'Michael Jackson and the Jackson 5 18 Greatest Hits' pääsee uudestaan Britannian Top 100 albumilistalle sijalle 85, pysyen 3 viikkoa listoilla.

Juhlistaakseen Bad-kiertuetta julkaistaan 'Bad Souvenir Singles Pack', kuuden singlen boksi, joka pääsee Briteissä viikoksi Top 100 singlelistalle sijalle 91.

Televisiossa esitetään Michael Jackson: Around The World -niminen 90 minuuttinen dokumentti, joka on koostettu Bad-kiertueen kuvamateriaalista. Myös kappale 'Another Part Of Me' saa ensiesityksen. Amerikassa se näytetään illalla klo 23.30 ja saa 27% katsojaluvut, ollen eniten katsojia kerännyt kesäspesiaali.

Michael esiintyy Irlannissa Corkissa kipeällä nilkalla, jonka hän nyrjäytti 26. päivä Walesin keikalla, 120 000 ihmiselle 30. ja 31. päivä

Lähde: The Visual Documentary by Adrian Grant

Michaelin valokuvia huutokaupataan

Koska blogin ylläpitäjät ovat olleet "kesälomalla" on tämän uutisen postaus jäänyt vähän myöhäiselle, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. :)

Tämän vuoden joulukuussa Pierre Bergé & Associés huutokauppaavat nämä henkeäsalpaavat ennennäkemättömät kuvat. Valokuvaajana toimi ranskalainen Arno Bani. Huutokauppaluettelo julkaistaan lokakuussa.


Lähde: Pierre Bergé & Associés

tiistai 6. heinäkuuta 2010

Pätkiä This Is It -harjoituksista

Video sisältää jo nähtyjen pätkien lisäksi myös uutta materiaalia This Is It -konserttien harjoituksista.