perjantai 21. elokuuta 2009

TII -leffa teattereissa vain kaksi viikkoa?

Michael Jacksonin viimeisiin konserttiharjoituksiin pohjautuvaa This Is It -elokuvaa esitetään teattereissa eri puolilla maailmaa vain kahden viikon ajan. Elokuvastudio Sony Pictures Entertainmentin mukaan elokuvan ensi-iltaa myös aikaistetaan valtaisan kysynnän vuoksi.

This Is It -elokuva saa nyt ensi-iltansa 28. lokakuuta eli kaksi päivää aiottua aiemmin. Sony Picturesin mukaan elokuvan ohjaa Michael Jacksonin pitkäaikainen työpartneri Kenny Ortega. Aiemmin hän on ohjannut muun muassa kolmannen High School Musical -elokuvan.

This Is It -elokuvassa nähdään muun muassa materiaalia Jacksonin toteutumatta jääneiden paluukonserttien harjoituksista. Sony Pictures kertoo elokuvan olevan intiimi henkilökuva Jacksonista, jollaista ei ole aiemmin nähty.

Michael Jackson -elokuvan lipunmyynti alkaa Pohjois-Amerikassa jo kuukautta ennen ensi-iltaa. Elokuva pyörii teattereissa vain kahden viikon ajan.

Lähde: YLE

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Heippa!

Onko jossain jo vahvistettu, milloin This Is It saa ensi-iltansa Suomessa? Toivottavasti samaan aikaan kuin muuallakin...

Mindra kirjoitti...

Postasin juuri blogiin asiasta, käy tsekkaamassa. :)

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos! Päivä onkin jo merkitty kalenteriin, joten ei muuta kun lipunmyyntiä kyttäämään:) Mitenköhän sitä jaksaa odottaa sinne asti?

Mindra kirjoitti...

Hyvä, ei ainakaan päivä sitten unohdu, kun on kalenterissakin! Eiköhän blogissakin ole vielä muistutuksia lippujen ostamisesta. :)