Bisnesveteraani Frank DiLeon haastattelu

Liikealan veteraani Frank DiLeo toimi Michael Jacksonin managerina vuodesta 1984 vuoteen 1989. Hän palasi auttamaan supertähteä tämän This Is It-konserttien kanssa ja oletettavasti tarkoituksena oli jatkaa yhteistyötä konserttien jälkeenkin, mutta se ei koskaan tullut toteutumaan. Liikealan konkari antoi haastattelun yksinoikeudella HITS-nettisivustolle. Haastattelijana toimi Roy Trakin.

Roy Trakin: Tämähän on kuin Kummisetä 3:sta... Juuri kun luulet olevasi turvassa niin ne vetävät sinut takaisin. Kuinka aloitit yhteistyösi Michaelin kanssa uudestaan?
Frank DiLeo: Michael soitti minulle muutama vuosi sitten, kun hän oli palannut Bahrainista ja asui hetken Irlannissa ja Vegasissa. Rupattelimme hetken, hän soitti myöhemmin uudestaan ja sitten aloimme keskustella leffaprojekteista, sillä meillä oli mielessämme pari käsikirjoitusta, joita halusimme kehittää ja tuottaa. Sitten hän meni mukaan tähän konserttikuvioon. Hän soitti minulle maaliskuussa ja sanoi, "Frank, tarvitsen jonkun kokeneen. Haluaisitko alkaa uudestaan managerikseni ja hoitaa nämä asiat?". Vastasin, että "tietysti". Kaikesta oli jo sovittu silloin, kun minä tulin kuvioihin mukaan. Dr. Tohme Tohme, josta en muuten halua keskustella tässä haastattelussa, oli aikatauluttanut konserttipäivät väärin ja minun piti ottaa asia hoitooni, sillä Michael ei halunnut esiintyä enempää kuin kaksi kertaa viikossa.

RT: Tiesikö Michael itse, että hän oli allekirjoittanut sopimuksen 50 erillisestä keikasta?
FD: Aivan varmasti. Luin sopimuksen. Tiesin mikä oli konserttien minimi- ja maksimimäärä. Kolme eri asianajajaa luki sopimuksen Michaelille ja heidän lisäksi myös Dr. Tohme. Hän halusi rikkoa Princen ennätyksen ja päästä Guinnesin ennätystenkirjaan. Hän oli se, joka valitsi luvun 50. Lippuja olisi mennyt kaupaksi riittävästi 85 keikkaan, mutta hän pyöristi luvun viiteenkymmeneen. Hän teki minkä halusi. Dr. Tohme laittoi Michaelin kuitenkin esiintymään 3-4 kertaa viikossa, mutta minä järjestelin ja siirtelin päiviä Michaelin mukavuuden vuoksi.

RT: Mitä olet tehnyt sen jälkeen, kun lopetit Michaelin managerina vuonna 1989?
FD: Toimin 90-luvulla New Yorkissa ohjelmatoimistossa. Vetäydyin seitsemäksi vuodeksi viettämään aikaa poikani ja tyttäreni kanssa, jotka suorittivat sillä välin lukion. Tuntui, että olin sen heille velkaa, sillä kun lapseni olivat pieniä, en ehtinyt viettää kovinkaan paljon aikaa heidän kanssaan, koska olin paljon mukana kiertueilla. Tein myös paljon konsultin hommia. Omistin pienen osuuden Tribeca Grill -ravintolasta Robert DeNiron kanssa, se menestyi aika hyvin. Vuonna 2004 menetin näkökykyni, kun sokeritauti haurastutti verkkokalvojani. Menetin toisesta silmästä näköni kokonaan ja toisesta 80-prosenttisesti. Vei kaksi vuotta ja kuusi leikkausta, jotta sain näköni uudestaan takaisin. Minulla on vieläkin rajoittunut näkökyky ja verkkokalvoissa on paljon arpikudosta, joten en näe kovin hyvin valoisassa ja minun täytyy pitää tummia laseja koko ajan. Joskus minun pitää käännellä päätäni nähdäkseni joitain kirjaimia, sillä näkökentässäni on jatkuvasti V-kirjaimen muotoinen alue, jolla en näe.

RT: Olit mukana suurimmassa osassa harjoituksista.
FD: Ihan joka ikisessä. Hän oli hyvässä kunnossa. Hän treenasi Lou Ferringnon kanssa. Treenien jälkeen hän vielä tanssi joka päivä yli kolme tuntia. Hän oli valmis. Monesti hän myös katseli ja ohjasi. Niitä kappaleita hän oli laulanut koko elämänsä, eikä hänen tarvinnut joka päivä vetää täysillä. Pari viimeistä viikkoa hän kuitenkin laittoi lisää pökköä pesään. Päivää ennen kuolemaansa Michael veti harjoituksissa 10 tai 11 biisiä. Kun hän tuli alas lavalta Kenny Ortega oli häntä vastassa ja me kaikki halasimme. Mentiin kimpassa pukuhuoneeseen ja Michael sanoi: "Frank, olen valmis. Heitän kaikki 50 keikkaa äläkä luulekaan, ettenkö pystyisi siihen." Puhuimme, että keikkojen jälkeen voisimme siirtyä stadioneille. "Frank, en ole koskaan ollut onnellisempi. Kun sinä tulit mukaan kuvioihin, kaikki on mennyt hyvin. Näen valoa tunnelin päässä. Teimme sen jo kerran ja nyt teemme sen uudestaan". Ja se oli viimeinen kerta, kun näin hänet elävänä.

RT: Ihmiset puhuivat, että Michael oli laihtunut 50 kiloon eikä ollut hyvässä kunnossa.
FD: Se on paskapuhetta. Hän ei painanut viittäkymmentä. Hän painoi siinä 64 kiloa, maksimissaan ehkä 70 kg.

RT: Sanoit, että hän oli hyvin itsevarma kaveri ja valmiina ottamaan haasteen vastaan.
FD: Hän ymmärsi, että muut tanssijat olivat nuoria ja, että hän itse oli 50-vuotias. Hän harjoitteli ja kasvatti kestävyyttään niin kauan, kunnes tiesi pystyvänsä siihen. Michael oli kilpailuhenkinen kaveri. Olit sitten 5- tai 40-vuotias, et olisi pystynyt tanssimaan Michael Jacksonia pöydän alle. Hän treenasi itsensä huippukuntoon.

RT: Miten kuulit Michaelin joutuneen sairaalaan?
FD: Olin juuri istuutunut lounastamaan, kun eräs fani soitti ja kertoi, että Michaelin talon edessä on ambulanssi. Soitin Michaelin avustajalle ja kysyin, että mikä on homman nimi. Hän kertoi, että kaikki ei ole nyt kunnossa ja että hän oli matkalla talolle, joten minäkin lähdin ajamaan sinne. Kun tulin portille, minulle kerrottiin, että kaikki olivat jo lähteneet, siispä lähdin kohti UCLA Medical Centeriä. Kun olin matkalla sinne, Katherine soitti ja pyysin häntäkin tulemaan sairaalalle. Menin sisään ja häntä hoidettiin eräässä huoneessa ja ajattelin, että kyllä kaikki järjestyy. Sitten hoitaja tuli huoneesta ja me katsoimme toisiimme... Melkein pyörryin. Katse kertoi, että kaikki oli ohi. He kuitenkin jatkoivat hoitoja, kunnes äiti saapuisi paikalle. Sillä aikaa lapset olivat toisessa huoneessa. Menin lääkärin kanssa huoneeseen ja sosiaalityöntekijä tuli kertomaan heille, mitä oli tapahtunut. Noita kahta asiaa en halua kokea enää ikinä. Anteeksi, alkaa itkettää. Otan hörpyn vettä.

RT: Miten lapset reagoivat?
FD: Juuri niin kuin voit kuvitella: he juoksivat luokseni, tarttuivat minuun, itkivät ja huusivat. Lopulta Jermaine ja LaToya tulivat paikalle, sitten Randy... Ja sosiaalityöntekijä alkoi jutella heidän kaikkien kanssa. Sillä aikaa minä yritin pitää lehdistön ulkona ja järjestää turvamiehiä paikalle. Sitten lapset halusivat kuulemma nähdä isänsä, joten he siirsivät Michaelin toiseen huoneeseen ja peittivät hänet. Menin ensimmäisenä sisään, halasin ja suukotin häntä ja sanoin hyvästit. 20 minuuttia myöhemmin lapset ja muu perhe saivat tehdä saman. Michael ei ollut vain asiakas minulle: hän oli ystäväni ja toimin aina managerina ystäväpohjalta. Olimme ystäviä 80-luvulla ja kestimme ystävinä minun erottamisen jälkeenkin. Olimme aina ystäviä.

RT: Tiesitkö, että Michaelilla oli ongelmia reseptilääkkeiden kanssa?
FD: En tiennyt. Ymmärsin, että hän kävi vieroitushoidossa. Kysyin häneltä maaliskuussa tästä ja hän loukkaantui kovasti. Hän sanoi: "Frank, luuletko, että voisin tehdä jotain sellaista, mikä vaarantaisi lapseni? Älä ole naurettava." No, mitäpä siihen sanot? Myöntävätkö riippuvaiset koskaan olleen koukussa? Ei, joten en voinut muuta kuin luottaa miehen sanaan. Hän oli 50-vuotias. Kuinka pitkälle olisin voinut painostaa häntä? En ollut ikinä kuullut, että hän olisi mukamas ottanut propofolia. Kun kuulin sen televisiosta, en voinut uskoa sitä.

RT: Onko sinulla mitään mielipidettä näistä kahdesta, tutkimuksen alla olevista lääkäreistä tohtori Arnold Kleinista ja tohtori Conrad Murraysta?
FD: Michael kävi Kleinilla vuosia. En tiedä kuinka hän tapasi Murrayn. Michael toi hänet näytille luokseni, kun sopimuksessa puhuttiin, että AEG:n tulisi palkata lääkäri Michaelille Lontoseen. Hän halusi nimenomaan Murrayn sillä, hän kertoi tämän toimivan perheen omana lääkärinä. Palkka, jota hän aluksi pyysi, oli pöyristyttävä, sanoin Michaelille, että hän voisi ostaa kokonaisen sairaalan tuolla rahalla.

RT: Lehdistötiedotteissa sanottiin, että AEG maksoi hänelle 150 000 dollaria kuussa?
FD: Sen minäkin hyväksyin. Se mitä hän aluksi pyysi, oli jotain ihan tähtitieteellistä. AEG ei palkannut lääkäriä, sillä hän oli Michaelin lääkäri jo kuukausia. AEG vain antoi budjetista osan ennakkomaksuun. Tapasin hänet kerran ja varmistin, että Michael saisi varmasti oikeita vitamiineja, millasia smoothieita hänelle tehtäisiin, annettaisiinko hänelle juotavaksi Gatoradea vai G2:ta keikkojen jälkeen. Murray kertoi olevansa sydänlääkäri ja minä tokaisin, että "Michael, tämähän on hienoa. Minulla on ollut jo kolme sydänkohtausta ja sydämessäni on seitsemän stenttiä (suom.huom. metallinen verkkoputki, joka pitää verisuonet auki). Jos minä kuukahdan Lontoossa, niin tämä mies on aina paikalla."

RT: Tohtori Murray oli viimeinen ihminen, joka näki Michaelin elävänä.
FD: Juu, niin oli. Kukaan ei tiedä mitä siinä huoneessa tapahtui. Meidän pitää odottaa ruumiinavauksen ja myrkkyseulonnan tulokset. Esitutkimuksesta selvisi, että Michaelin sisäelimet olivat hyvässä kunnossa, hänen maksansa oli kunnossa ja sydän vahva. Sanottiin, ettei hän saanut sydänkohtausta. Sen täytyi olla jonkinlainen allerginen reaktio.

RT: Mitäs sitten seuraavaksi?
FD: Minun täytyy selvittää muutamia asioita. Minun pitää varmistaa, että perikunta on selvillä muutamista asioista. Minut on valtuutettu Sony/ATV Music Publishing -yhtiön johtokuntaan, joten minulla on siellä tehtävä. Michael kirjoitti kirjeen, että kun he erottaisivat Dr. Tohmen, he valtuuttaisivat minut ja Joel Katzin.

RT: Onko surullista seurata, kuinka perheen sisäiset erimielisyydet tulevat julki?
FD: Surullista on, että tällä hetkellä liikkuu niin paljon väärää tietoa. Perhe ei tiennyt mitä oli tekeillä. He eivät nähneet Michaelia joka päivä kuten minä. Hän oli läheisin äidilleen ja lapsilleen, mutta annoin hänelle myös tilaa olla perheensä kanssa. Jotkut puhuvat asioista, joista eivät mielestäni tiedä tarpeeksi. Se on vain tunteilua. Heidän pitäisi ottaa faktoista selvää ja tehdä vasta sitten päätöksiä.

RT: Millainen oli Michaelin suhde isäänsä?
FD: Joe oli hänen isänsä ja niin Michael halusikin. Hän ei halunnut tietää mistään bisneksistä, hän vain halusi Joen olevan hänen isänsä. Hän halusi tulla rakastetuksi poikana, eikä markkinatavarana.

RT: No saiko hän ikinä sellaista rakkautta?
FD: En tiedä. Katso Larry Kingin haastattelu Joen kanssa ja tee omat johtopäätöksesi.

RT: Olet varmaan vieläkin shokissa?
FD: Michael loi yhden maailman suurimmista esityksistä, 27 miljoonan dollarin shown. Olin joka päivä hänen mukanaan tekemässä sitä ja on surullista, että ihmiset eivät koskaan tule näkemään esitystä. Mutta pointti tässä on se, että menetin ystäväni, vain sillä on väliä minulle. Kaikki muu on turhaa.

RT: Mistä lempinimesi Tookie on peräisin?
FD: Pittsburghin poliisipäällikkö tuli tapaamaan isääni, kun olin juuri syntynyt ja hän kutsui minua nimellä Tookie. Sitten siitä tuli Tukkie, kun tapasin vaimoni. Kaikki ketkä tunnen lapsuudestani sanovat minua Tookieksi ja kaikki ketkä olen tavannut sen jälkeen, kun tapasin vaimoni, sanovat minua Tukkieksi. Olemme olleet yhdessä 32 vuotta. Olen ainoa jätkä levybisneksessä, joka ei ole koskaan ollut vieroitushoidossa eikä eronnut.

Suomentanut: Piipa
Lähde: HITS Daily Double