sunnuntai 28. kesäkuuta 2009

Nuoret tähdet surevat Michaelin poismenoa

Michael Jacksonin merkitys nuoremmalle muusikkopolvelle on ollut valtava. Näin nuoremman polven tähdet reagoivat uutiseen pop-legendan kuolemasta.

Britney Spears:
- Odotin niin kovasti näkeväni hänen show'nsa Lontoossa. Meidän piti olla samaan aikaan kiertueella Euroopassa ja aioin lentää katsomaan häntä. Hän on ollut inspiraatio läpi koko elämäni ja olen järkyttynyt siitä, että hän on poissa!

Justin Timberlake:
- Olemme menettäneet neron ja ei vain pop-musiikin vaan kaikenlaisen musiikin todellisen lähettilään. Hän on inspiroinut useita sukupolvia. Tulen aina vaalimaan hetkiä, jotka sain jakaa hänen kanssaan lavalla, ja kaikkia niitä asioita, jotka opin häneltä musiikista, sekä niitä aikoja, jotka vietimme yhdessä. Surunvalitteluni hänen perheelleen ja rakkailleen.

Beyonce:
- Tämä on traaginen menetys ja kauhea päivä. Ainutlaatuinen Michael Jackson on vaikuttanut musiikkiin enemmän kuin kukaan muu musiikin historiassa. Hän oli taianomainen. Hän oli sitä, mihin me kaikki yritämme pyrkiä.

- Elämässä ei ole kyse siitä kuinka monta hengenvetoa vetää, vaan siitä, kuinka monta sellaista hetkeä elämässä on, jotka saavat henkesi salpautumaan. Me kaikki jotka olemme nähneet, tunteneet ja kuulleet hänen taidettaan, meillä on ollut kunnia kuulua tähän sukupolveen, joka on saanut kokea Michael Jacksonin taian. Rakastan sinua Michael.

Usher:
- Ilman Michaelin vaikutusta en olisi se taiteilija, esiintyjä ja ihmisten hyväksi toimija mitä olen. Ihailen ja arvostan häntä suuresti ja olen kiitollinen siitä, että minulla oli tilaisuus tavata ja esiintyä hänenkaltaisensa suuren esiintyjän kanssa.

- Hän rikkoi rajoja ja muutti radioformaatteja. Musiikillaan hän mahdollisti sen, että Oprah Winfreyn ja Barack Obaman kaltaiset ihmiset ovat voineet vaikuttaa valtavirrassa. Hänen perintönsä on ennennäkemätön, Michael Jacksonia ei tulla ikinä unohtamaan.

The Blach Eyed Peasin Will.I.Am:
- Olen todella kiitollinen siitä, että olen saanut työskennellä Kuninkaan kanssa. Hän oli lahja maailmalle, hän on kuin kirkas valo enkä hämmästyisi, vaikka maailma pysähtyisi huomenna.

John Mayer:
- Olen häkeltyneenä studiossa. Merkittävä säie kulttuurista DNA:tamme on poistunut luotamme. RIP MJ.

Peter Andre:
- Michael Jacksonin kuolema on todella järkyttävä uutinen. Olen sokissa. MJ, olet paras.

P. Diddy:
- Michael Jackson osoitti minulle, että rytmin voi oikeasti nähdä. Hän sai musiikin elämään!! Hän sai minut uskomaan taikuuteen. Tulen kaipaamaan häntä.

Lähde: Iltalehti

Ei kommentteja: