maanantai 29. kesäkuuta 2009

Levyt loppumassa maailman levykaupoista

Michael Jackson on nousemassa Elviksen tavoin albumilistojen kärkeen kuolemansa jälkeen.

Myynnin odotetaan paisuvan historialliseksi lähipäivinä, eikä levyjä ole enää edes saanut kaupoista viime päivinä.

Kysyntää on ollut muun muassa hittipaketeille Number Ones ja The Essential Michael Jackson sekä tietenkin Thrillerille. Eri puolilla maailmaa hamstrataan myös Off The Wallia, Badia ja Dangerous-studioalbumia.

- Aina kun suuri ikoni kuolee, heidän musiikkinsa myynti kasvaa räjähdysmäisesti. Fanit ilmaisevat surunsa levyjen kautta, sanoo Gennaro Castaldo HMV-yhtiöstä.

- Tällaista on nähty vuosien varrella ainakin John Lennonin, Elviksen, Johnny Cashin ja Frank Sinatran kohdalla. Ja Michael Jacksonin myynti oli jo muutenkin nousussa, koska hän valmisteli paluutaan.

Jackson-fanituotteita kaupataan myös verkkohuutokaupoissa kovaan hintaan. Tarjolla on monenlaisia esineitä, joissa on myyjien mukaan Jacksonin nimikirjoitus.

Lähde: Iltasanomat

Kuvassa on eBayssa huudettavana oleva kitara jonka on myyjän mukaan nimikirjoittanut Michael, Tito, Marlon, Jermaine ja Jackie.

1 kommentti:

CharlieRose kirjoitti...

Maailma todellakin menetti yhden suurimmista, ellei suurimman,, musiikillisen neronsa... Surullista, vaikken suuri fani ollutkaan. Mutta Michael on Legenda, ja niin niin monet nykytähdet, saavat kiittää häntä tien auraamisesta pop musiikissa ja Michael on näyttänyt miten monipuolista pop musa voi olla ja onkin.
Maailmassa ei ole toista hänenlaistaan.