sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Suomen median uutiset Thrill The Worldista

24.10. Aamulehti: Kymmenet tanssivat zombit täyttivät Keskustorin
Kymmenet tanssivat zombit täyttivät Tampereen Keskustorin sunnuntaina aamuyöllä.

Syynä oli vuosittain järjestettävä maailmanlaajuinen Thrill The World - tapahtuma, jossa osallistujat tanssivat Michael Jacksonin Thriller-kappaleen koreografian samaan aikaan.

Tampereella tanssi vähän yli 70 zombiksi pukeutunutta ihmistä. Järjestäjät olivat tyytyväisiä tapahtumaan ja yleisöäkin oli kertynyt mukavasti kylmään syysyöhön.

Lue tapahtumasta enemmän maanantain Aamulehdestä.

Lähde: Aamulehti (katso video Aamulehden sivuilta)

24.10. Etelä-Saimaa: Aamuyön zombie-tanssilla paljon yleisöä Oleksilla
Michael Jacksonin Thriller-videon mukainen zombie-tanssi keräsi runsaan yleisön Lappeenrannan Oleksille aamuyöllä. Tanssimassa oli kymmeniä Tanssiopisto Sonja Tammelan opiskelijoita.

Viitisen minuuttia kestänyt tanssi alkoi kello kaksi. Esitys kuului Thrill the world -tapahtumaan, jossa samaa tanssia tanssittiin samaan aikaan eri puolilla maailmaa.

Lähde: Etelä-Saimaa

23.10. Aamulehti: Thrilleriä tanssivat zombit valtaavat yöllä Keskustorin
Tänä yönä Tampereen Keskustorin valtaavat zombit. Thrill The World on vuosittain järjestettävä maailmanlaajuinen tapahtuma. Osallistujat tanssivat Michael Jacksonin Thriller-kappaleen koreografian samaan aikaan ympäri maailman.

Vielä ehtii mukaan. Koreografia pitää osata ja myös pukeutua zombiksi. Nettisivulta http://ttwtre.blogspot.com löytyvät ohjeet ja videot tanssiin ja pukeutumiseen.

Ilmoittautumaan pitää tulla jo kello 00:00, siis keskiyöllä. Katsomaan tanssia voi tietysti tulla myöhemmin.

Viime vuonna tanssiin osallistui maailmanlaajuisesti 22 596 ihmistä 33:sta maasta, Helsingissä 90 tanssijaa.

Suomen Thrill The World Tampereella Keskustorilla lauantain ja sunnuntain välisenä yönä kello 2 yöllä.

Lähde: Aamulehti

23.10. Yle: Zombit panevat jalalla koreasti
Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Tampereen Keskustorin valtaavat ihmissudet ja zombit. Maailmanlaajuisessa tapahtumassa tuhannet ihmiset eri maissa tanssivat Michael Jacksonin musiikin tahtiin yhtä aikaa.

Thrill the World on vuosittain järjestettävä tapahtuma, jossa osallistujat ympäri maailmaa tanssivat Michael Jacksonin Thriller-kappaleen koreografian yhtä aikaa. Tämänvuotinen tanssihetki on yökahdelta Suomen aikaa.

Tampereen Keskustorille odotetaan kymmeniä tanssijoita. Mukaan voi mennä kuka tahansa, ainoana vaatimuksena on koreografian osaaminen. Yksityiskohtaisia ohjeita kuuluisan musiikkivideon tanssiaskeliin löytyy internetistä.

Tapahtuman tavoitteena on levittää tanssin ilosanomaa ja osoittaa, että kuka tahansa voi tanssia. Tanssitempauksella pyritään myös rikkomaan voimassa oleva maailmanennätys.

Viime vuonna maailmanlaajuisesti osallistui yhteensä 22 596 ihmistä 264:stä kaupungista ja 33:sta maasta.

Lähde: YLE

Ei kommentteja: