lauantai 18. huhtikuuta 2009

Michaelin huutokaupattavat tavarat turvassa.

Kokoelma Michael Jacksonin omaisuutta Neverlandistä on turvassa huutokauppiaan nuijalta nyt, kun poppari ja Julien's Auction ovat päässeet sopimukseen kinassaan siitä, pitikö yli 2000 tavaraa koskaan panna myyntiin.

Tarkkoja ehtoja ei tiistaina paljastettu, mutta lyhyesti sanottuna Jackson pitää tavaransa ja Julien näyttelynsä, jonka tarkoitus oli alunperin markkinoida ensi viikon huutokauppaa.

MJ-fanit olivat niin kiinnostuneita kaupasta, että Dr. Tohme ja Julien's Auctions päättivät järjestelystä, joka sallii fanien jakaa ja nauttia tavaroista vuosia eteenpäin sen sijaan, että he ostaisivat nuo henkilökohtaiset tavarat.

Jacksonin tuotantoyhtiö MJJ Production haastoi Julienin oikeuteen maaliskuun alussa pysäyttääkseen huutokaupan väittäen, ettei ollut antanut siihen lupaa. Tuomari esti yhden peruuttamisyrityksen tässä kuussa, ja keskiviikkona järjestettiin uusi kuulustelu.

"Uskon, että molemmat osapuolet ovat tyytyväisiä lopputulokseen" - Julien sanoi tiistaina puhelimessa.

Julienin mukaan häneltä kului 2 miljoonaa huutokaupan järjestämiseen, millä toisen huutokauppiaan mukaan olisi saanut 12 miljoonaa. Beverly Hillsin näyttelyn sisäänpääsymaksu on 20 dollaria. Huutokauppakatalogit 50 dollaria yhden kappaleen paketti ja 200 dollaria viiden kappaleen paketti. Ne käyvät yhä kaupaksi, Julien sanoi.

Lausunnon mukaan Julien ja MJJ Production tekevät myös "huomattavan" lahjoituksen MusiCaresille, joka tukee apua tarvitsevia artisteja.

Julienin mukaan huutokauppafirman Neverlandistä ottamat tavarat palautetaan popparille. Hän ei sanonut mihin ne viedään.

Julien sanoi: "Toivomme pääsevämme tässä alusta asti sopuun, kun oikeushaaste tuli." Sekä "Oli etujemme mukaista päästä ratkaisuun. Kunnioitamme edelleen Michael Jacksonia suuresti... Kai tätä voi sanoa suurimmaksi huutokaupaksi, jota ei koskaan tapahtunut."

Julien on järjestäny useita julkkishuutokauppoja. Viimeisimmät huutokaupat ovat pitäneet sisällään mm. Ozzy Osbornelle ja Bob Hopelle kuuluneita tavaroita, harvinaista kulissientakaista materiaalia Marilyn Monroesta ja Clark Gablesta, filmin the Misfits kuvauspaikalta.

Suomentanut: JL
Lähde: Associated Press

Ei kommentteja: