sunnuntai 19. huhtikuuta 2009

Michael valitsemassa tanssijoita.

Kertomusten mukaan Michael Jackson on valinnut tanssijansa tulevalle This Is It - kiertueelleen.

Moni koe-esiintymisissä mukana ollut tanssija on kertonut yksityiskohtia erilaisissa keskusteluverkostoissa ja blogeissaan.

On ymmärretty, että Jackson on varannut 6 miestä ja 2 naista (sekä 4 miestä ja 2 naista varalle) 2 vuoden sopimuksella esiintymään niin kotimaisilla kuin kansainvälisillä esiintymisareenoilla This Is It – kiertueella. Eräät naistanssijat ovat sanoneet palkkauksen olleen jopa 80,000 dollarin arvoinen per tanssija.

Koe-esiintymiset pidettiin karsinta-tyylillä. Alun perin koe-esiintymisiin osallistui tuhansia maailman parhaita tanssijoita (miehet maanantaina ja naiset tiistaina). Edes koe-esiintymisiin ei päässyt kuka tahansa vaan niihin kutsuttiin varta vasten, lukuun ottamatta muutamaa tanssijaa, joidenka edustajat ”työnsivät” tanssijansa mukaan. Viimeinen koe-esiintyminen pidettiin Los Angelesissa keskiviikkona, jossa tanssittiin tunteja itse Michael Jacksonille. Michael ja mukana olleet koreografit ja luova johtava, Kenny Ortega katsoivat koe-esiintymiset ja tekivät päätökset.

Kaikki mukana olleet tanssijat, valittiinpa heidät tai ei, olivat innoissaan jo pelkästä ajatuksesta, että heitä oli mietitty mukaan. Nämä koe-esiintymiset olivat vain kerran elämässä tapahtuva tilaisuus. Michael Jackson on yksi vaikutusvaltaisimmista tanssijoista.

Onnekkaat valitut ovat saaneet jo tiedon, mutta virallista tiedotusta valituista tanssijoista ei ole vielä julkistettu.

Lähde: MusicGoss

Ei kommentteja: