maanantai 27. kesäkuuta 2011

Näin fanit muistivat Michaelia


Pop-ikoni Michael Jacksonin kuolemasta tuli viikonloppuna kuluneeksi kaksi vuotta. Fanit ympäri maailmaa kunnioittivat idoliaan erilaisin tempauksin.

Etelä-Koreassa Michael Jacksonin fanit olivat kerääntyneet isolle aukiolle tanssiakseen Thriller-kappaleen tahdissa imitoiden idolinsa tanssiliikkeitä. Osa ihmisistä oli myös pukeutunut kuten Jackson aikoinaan.


Saksassa ihmiset jättivät viestejä ja kukkia Jacksonin usein asuttaman hotellin edustalle. Los Angelesissa ihmiset toivat kukkia ja kynttilöitä popin kuninkaan Walk of Famella sijaitsevalle tähdelle. Kiinassa fanit saivat nauttia taitavan Michael Jackson -imitaattorin esityksestä. Useat radiokanavat soittivat Jacksonin musiikkia ympäri maailmaa.

Kenties kaikkein upeimman muistohetken järjesti kuitenkin miehen veli, Jermaine Jackson. International Indian Film Academy Celebration -gaalassa Kanadan Torontossa esiintynyt Jackson esitti veljelleen tribuutin monituhatpäisen yleisön edessä. Jacksonin esityksen ajaksi valtavalle valkokankaalle miehen taakse oli heijastettu iso kuva Michael Jacksonista ja veljesten vanhemmista.

Lähde: The Voice

1 kommentti:

Piipa kirjoitti...

Berliinissä kukkia ja kuvia jätettiin Alexanderplatzilla maailmankellon alle Los Angelesin "vyöhykkeelle".