keskiviikko 4. elokuuta 2010

Will.i.am kritisoi albumin julkaisua

Black Eyed Peas -yhtyeen keulahahmo Will.i.am on kritisoinut Michael Jacksonin uuden albumin julkaisemista. Muusikko työsti uutta musiikkia Jacksonin kanssa juuri ennen tämän kuolemaa.

Will.i.am sanoi uutistoimisto AP:n haastattelussa, että Jacksonin uutta materiaalia ei pitäisi julkaista, koska sillä ei ole edesmenneen laulajan siunausta. Muusikon mukaan Jackson oli erittäin tarkka musiikkituotantonsa kaikista puolista aina järjestelyistä lauluun ja soittamiseen.

- Hän oli perfektionisti ja hän ei olisi halunnut tällaista. Levyä ei pitäisi koskaan julkaista, koska hän ei ole enää mukana. Hän oli ystäväni ja mielestäni tämä on vain epäkunnioittavaa, Will.i.am sanoi.

Michael Jacksonin uusi albumi julkaistaan marraskuussa ja sillä on mukana kymmenen ennen kuulematonta kappaletta. Ne valittiin kaikkiaan sadasta kappaleesta, joita on löytynyt Jacksonin arkistoista.

Lähde: YLE

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

coakieMinun mielestä ne sais julkasta jos ne on laillisesti käytetty/löydetty...

Anonyymi kirjoitti...

Ymmärrän kyllä Will.i.amin kannan, sillä Mikehan oli perfektionisti ja halusi tehdä levynsä itse. Mutta toisaalta Michael oli kuuleman mukaan jättänyt niitä kappaleita lapsilleen perinnöksi, joten miksi hän olisi niitä jättänyt, jos ei olisi halunnut niitä julkaistavan? Ja vaikka joku muu kuin MJ miksaisikin loppuun hänen kappaleitaan tai vastaavaa, niin olen joka tapauksessa sitä mieltä, että Mike olisi tyytyväinen, että hänen musiikkinsa pidettäisiin elossa.