keskiviikko 24. marraskuuta 2010

Remember The Time

Marraskuu 1991

Lokakuussa Remember The Time -postaus jäi välistä allekirjoittaneen Thrill The World -kiireiden takia, pahoitteluni siitä. Marraskuussa matkataan ajassa taakse päin vuoteen 1991, kun Dangerous-albumi ilmestyi. Kyseisessä kuussa tapahtui todella paljon kaikkea, mutta tässä tiivistetty versio tapahtumista.

2. marraskuuta
Eräs newyorkilainen radiokanava (Mojo Radio) soittaa Dangerousin ensimmäistä singleä, 'Black Or White', 90 minuuttia putkeen.

Michael on TV Guide -lehden kannessa promoamassa 'BoW'-musavideota.
Jermaine ratsastaa Michael-veljensä maineella ja mediakohulla uuden singlen tiimoilta, kun losangelesilaisella radiokanavalla soitetaan epävirallinen versio 'Word To The Badd' -laulusta. Laulun lyriikat hyökkäävät kovasti Michael-veljeä vastaan ja siinä lauletaankin mm: "Kerran sinut luotiin, muutit muotosi, oliko värisi väärä? Et voi palata, se tiedetään, menit liian pitkälle. Tiedät, että yritin olla sinun puolella, niin kuin veli minä välitin sinusta, ei sillä ollut väliä sinä aina dissasit minua." Laulun voit kuunnella tästä.

6. marraskuuta

60 eri radiokanavaa saavat samoihin aikoihin satelliitin välityksellä 'Black Or White' -singlen soittavaksi. Tämä on ensimmäinen kerta, kun tällaista samanaikaista radiojulkaisua yritetään. Kappaleen ehtii soittaa ensimmäisenä brittiläinen radiokanava.

7. marraskuuta

Dangerous-levyn ja sen ensimmäisen videon mainostus alkoi britti-tv:ssä David Lynchin ohjaamalla 30 sekunnin mittaisella mainoksella. Itse levyn kannen kuvan kokoamiseen meni puoli vuotta. Michael halusi kuvan olevan arvoituksellinen, jonka merkityksiä ihmisten pitäisi itse tulkita.
11. marraskuuta

'BoW'-sinkku julkaistaan virallisesti Usassa (kolmea päivää aikaisemmin sitä julkaistiin jo joissain Amerikan puodeissa) ja Briteissä.

'BoW' on alunperin suunniteltu levytettäväksi 'Bad'-albumille ja siinä kitaristina vierailee Guns N' Roses -bändistä tuttu Slash. Vuonna 1989, kun Michael alkoi työstää Dangerous-albumia, hän pyysi Bill Bottrellia (kappaleen rap-osuuden kirjoittaja ja toinen tuottaja) "kaivamaan aarrekätköjään". 'BoW'-videossa esiintyy Macauley Culkin, Michaelin veljentytär, räppäri Heavy D, sekä Bart Simpson, jonka version loppukohtauksesta näet tästä linkistä. Videon ohjaa Thrillerin ohjaaja John Landis.




14. marraskuuta

'BoW'-videota esitetään monilla tv-kanavilla ja se saa valtavasti katsojia. BBC-kanava kuitenkin siistii videon lopusta Michaelin "masturbointi"-kohtausta [suom.huom. ilmeisesti tarkoitetaan sitä auton päällä hyppimistä itseään jollain lailla hyväillen ;)].

15. marraskuuta

24 tuntia 'BoW'-videon ensiesitysten jälkeen nousee haloo loppukohtauksesta, jossa "Michael käyttäytyy väkivaltaisesti ja seksuaalisesti hakatessaan auton ikkunoita säpäleiksi masturboidessaan". Michaelin tiedottaja yrittää selittää, että tämän kyseisen tanssikohtauksen tarkoituksena on kuvailla pantterin villiä ja eläimellistä käytöstä, joka Michael lopussaa muuttuukin. Michael itse kirjoittaa lausunnon asiasta, mutta myöntyy editoimaan loppua: "Minua harmittaa ajatella, että 'Black or White' voisi vaikuttaa keneenkään lapseen tai aikuiseen seksuaalisesti tai väkivaltaisesti. Olen aina yrittänyt olla roolimalli ja olen tehnyt näitä muutoksia [videoon] välttääkseni vaikuttamasta sillä keneenkään negatiivisesti. Kadun syvästi kaikkea kipua ja surua mitä 'BoW'n loppukohtaus on aiheuttanut lapsille, vanhemmille tai muille katsojille."

15.-16. marraskuuta
kuvataan MTVn 10-vuotisjuhlan 'BoW' ja 'Will You Be There" esitykset. Juhlat näytetään televisiossa 27. marraskuuta.






17. marraskuuta

'BoW'-single pääsee brittien sinkkulistan kärkeen ja kestää siellä kaksi viikkoa, yhteensä se on listoilla kymmenen viikkoa. Michael saavuttaa kyseisen listan ensimmäisen sijan amerikkalaisen artistina sitten Elviksen, joka ylsi samaan vuonna 1969 kappaleella 'It's Now or Never'.

18. marraskuuta

Michael ja Brooke Shields käyvät treffeillä Inn Of The Seventh Ray -ravintolassa Malibulla.


20. marraskuuta

Kolme aseistettua miestä varastaa 30 000 kappaletta Dangerous-albumia Los Angelesin lentoterminaalista.

21. marraskuuta

Dangerous-albumi julkaistaan. Viikonpäivä on torstai, mikä on erikoista, sillä yleensä levyt julkaistaan maanantaina.

Michael on saksalaisen Stern-lehden kannessa.
24. marraskuuta

Dangerousista tulee nopeiten myyty albumi, sillä se pääsee hyville listasijoille vain 3 päivää julkaisun jälkeen.

29. marraskuuta

Michael esiintyy Entertainment Weekly -lehden kannessa.
Lähde: The Visual Documentary By Adrian Grant

3 kommenttia:

Salla kirjoitti...

Tähän taisi osua väärä Stern-lehden kansikuva; eihän In the Closet -videota edes kuvattu ennen kuin seuraavana vuonna vasta. :)

Piipa kirjoitti...

Hyvä huomio! En tullut ajatelleeksikaan tuota, että kyseessä voisi olla väärä lehti. Haen lehtien kansia tällaisesta sivustosta http://www.whosdatedwho.com/when/?year=1990, joten sinne on tainnut lipsahtaa väärä lehti. Tai sitten tämä kuva on jostain muista kuin ITCn kuvauksista, jotenkin on sellainen fiilis, että tällaisia kuvia on otettu muissakin tilanteissa. Paidan kaulus kun ei ole ITC tyylinen V-mallinen. Hmm, tätä pitää yrittää jossain vaiheessa selvitellä tarkemmin. Kiitos terävästä huomiosta! :)

Piipa kirjoitti...

Hei Salla! Nyt selvisi tämän Stern-lehden kannen ongelmakin, eli kyseinen kuva on Herb Rittsin kuvaussessioista. http://gallery.steady-laughing.com/categories.php?cat_id=388

Näin äkkiseltään en nyt löytänyt sitä tarkkaa kuvauspäivää, mutta ei siis ilmeisesti ole suoraan In The Closet -kuvauksista.