Michael Jacksonin perikunta ilmoitti maanantaina, että edesmenneen tähden kunniaksi tullaan järjestämään tänä syksynä suuri muistokonsertti. Suurkonsertin esiintyjistä ei ole vielä tietoa, mutta paikaksi on valikoitunut Cardiffin kaupunki Isossa-Britanniassa ja päiväksi lokakuun kahdeksas. Ja siinä piilee ongelma.
Michaelin veljeskaksikko Jermaine & Randy Jackson ovat sitä mieltä, että konsertti järjestetään huonoon aikaan. Veljekset julkaisivat heti tapahtuman tiedotustilaisuuden jälkeen oman tiedotteensa, jossa kertovat kannattavansa perheenjäsentensä tukemaa konserttia, mutta kokevat päivämäärän vääräksi. Michaelin kuolemasta syytetyn lääkärin oikeudenkäynti kun menee päällekkäin konsertin kanssa.
Veljeskaksikko kutsuu tulevaa konserttia lehdistötiedotteessaan ”sopimattomaksi” ja ”huonosti ajoitetuksi.” Samaa mieltä ei kuitenkaan ole Jacksoneiden muu suku. Michaelin äiti Katherine, sisko La Toya ja veljeksistä Tito, Marlon ja Jackie ovat kaikki sitä mieltä että konsertin tulee toteutua. Katherine Jacksonin mukaan muistokonsertti on oiva kunnianosoitus Michaelin uralle.
Konsertti tulee keräämään tuloja usealle eri hyväntekeväisyysjärjestölle. Aikeissa on myös lähettää konsertti suorana 30 eri maahan 2D ja 3D -lähetyksinä.
Lähde: YLEX
tiistai 26. heinäkuuta 2011
maanantai 25. heinäkuuta 2011
Michaelin muistolla kerätään taas rahaa
Kesäkuussa tuli kuluneeksi kaksi vuotta poptähti Michael Jacksonin kuolemasta. Tuossa ajassa ei ole kuitenkaan vieläkään saatu tarkkaa selvyyttä supertähden kuolemaan johtaneista tapahtumista. Tapauksen oikeudenkäynnistä on tullut suoranainen farssi, joka jatkuu edelleen.
Nyt popin kuninkaaksi nimetyn Michael Jacksonin perhe on suunnittelemassa konserttia tähden muistolle. In Touch Weekly -lehden mukaan Los Angelesissa pidettävään tapahtumaan osallistuu lukuisia maailmanluokantähtiä ja artisteja ja konsertin tuotot menevät hyväntekeväisyyteen.
Michaelin perheenjäsenet sisko LaToya, veljet Marlon, Jackie ja Tito sekä äiti Katherine pitävät tänään lehdistötilaisuuden tapahtumasta ja aikovat kertoa yksityiskohtia. Vielä ei tiedetä esiintyykö joku Jacksonin perheen lapsikatraasta muistokonsertissa, mutta on mahdollista, että Michaelin sisko Janet voisi olla yksi esiintyjistä. Janet esiintyi keväällä Lontoossa, jossa hän lauloi virtuaalisen dueton edesmenneen veljensä kanssa.
- Se on terapeuttista ja saa minut hymyilemään sisältäpäin. Tuntuu kuin Michael olisi lähelläni, kun kuulen hänen äänensä, Janet kertoi.
Michael Jacksonin lähipiiri teki kuoleman jälkeen satojen miljoonien tilin supertähteen liittyvällä materiaalilla. Kuoleman jälkeen kehitettiin muun muuassa on Michael Jackson –parfyymi. Yahoo! News –julkaisu kertoi Jackson’s Tribute -nimisen tuoksun koostuvan popkuninkaan Neverland-tilan kukista. Parfyymin kehittelivät yhdessä Jacksonin isä Joe Jackson ja ranskalainen Julian Rouas Paris –yritys.
Lähde: Stara

tiistai 5. heinäkuuta 2011
torstai 30. kesäkuuta 2011
LaToya Access Hollywoodin haastattelussa
LaToya puhuu Michaelin lapsista ja uudesta Starting Over -kirjastaan.
Kategoriat:
Blanket Jackson,
Haastattelut,
LaToya Jackson,
Paris Jackson,
Prince Jackson,
Starting Over,
Videot
Conrad Murray: Michael aiheutti itse kuolemansa
Conrad Murray on pyytänyt tuomarilta, että Michael Jacksonin isän, Joen, kanne häntä vastaan hylättäisiin. Murrayn mukaan hänellä ei ollut mitään tekemistä kuoleman kanssa, vaan Michael Jackson otti lääkkeen itse. Joe-isän kanne käsittelee epäoikeudenmukaista kuolemaa.
Jackson kuoli Propofol-lääkkeen yliannostukseen kaksi vuotta sitten. Murray oli samaan aikaan Jacksonin kotona. Murrayn puolustuksen mukaan Jacksonin kuolinpäivänä Murrayllä ei ollut harmainta aavistustakaan siitä, että Jackson otti lääkettä.
Alkuperäisessä kanteessa Murraytä syytetään siitä, ettei hän antanut pelastushenkilökunnalle tietoja Jacksonin hoitohistoriasta sekä siitä, että hän myönsi antaneensa kolmea lääkettä, muttei maininnut Propofolia missään vaiheessa. Kanteen mukaan Murray antoi myös ristiriitaisia lausuntoja poliisille Jacksonista ja hänen ottamistaan lääkkeistä.http://www.blogger.com/img/blank.gif
Murrayllä on niskassaan myös toinen oikeusjuttu Jacksoniin liittyen. Häntä syytetään Michael Jacksonin kuolemantuottamuksesta. Oikeuskäsittelyn aloituspäivä selvinnee heinäkuun aikana.
Lähde: The Voice

Conrad Murray,
Joseph Jackson,
Michaelin kuolinsyy
tiistai 28. kesäkuuta 2011
Thomas Mesereau vieraili Michaelin vanhalla koululla
Michaelin puolustusasianajaja Thomas Mesereau vieraili Michaelin vanhassa koulussa Michael Jackson's Auditoriumissa Los Angelesissa. Hän puhui faneille Michaelista ja poseerasi kuvissa ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2005 oikeudenkäyntien.
Kategoriat:
Michael Jackson Auditorium,
Thomas Mesereau,
Videot
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)