Michael Jacksonin fanit tulevat tulevaisuudessa suuntaamaan Las Vegasiin, mikäli haluavat muistella popin kuningasta tämän elämään ja tavaroihin tutustumalla. Syntisen kaupungin suurimpiin kasinoihin lukeutuva The Mandalay Bay on ilmoittanut että Jacksonin asuinpaikkana toimineeseen Neverland Ranchiin perustuva elämyspuisto aukeaa kasinon tiloissa vuonna 2013.
Luvassa on interaktiivinen museo täynnä muistoesineitä, MJ-teemainen lounge sekä Cirque du Soleil -nykysirkuksen luoma toisinto Neverland Ranchista. Arvostettu sirkusryhmä kunnioittaa laulajan muistoa myös "Michael Jackson, The Immortal World Tour" -sirkuskiertueella, joka on samalla Cirque du Soleilin kallein tuotanto. Kiertue starttaa Yhdysvalloista syksyllä ja siirtyy lopulta myös Eurooppaan. Riisuttu versio spektaakkelista alkaa myös pyörimään Las Vegasissa vakituisesti, osana Mandalay Bayn elämyspuistoa.
Lähde: YleX
torstai 28. huhtikuuta 2011
lauantai 23. huhtikuuta 2011
torstai 21. huhtikuuta 2011
tiistai 5. huhtikuuta 2011
Michael digiajan suosituin artisti
Edesmennyt popin kruunaamaton kuningas Michael Jackson on nimetty digitaalisen ajan suurimmaksi poptähdeksi.
Gracenote, joka kerää dataa mm. iTunesin, Googlen ja Sonyn tuotteiden kautta, listasi Jacksonin digiajan eniten etsityimmäksi artistiksi. Jacksonin jalanjäljissä seurasivat Bob Marley ja Tupac Shakur.
Lähde: Nelonen
Gracenote, joka kerää dataa mm. iTunesin, Googlen ja Sonyn tuotteiden kautta, listasi Jacksonin digiajan eniten etsityimmäksi artistiksi. Jacksonin jalanjäljissä seurasivat Bob Marley ja Tupac Shakur.
Lähde: Nelonen
Kategoriat:
Bob Marley,
Gracenote,
Tupac Shakur
sunnuntai 3. huhtikuuta 2011
Jalkapallostadionin MJ-patsas julkistettu
Fulhamin kotistadionille Craven Cottagelle pystytettiin Michael-patsas, joka julkistettiin tänään. Enemmän aiheesta uutisoitiin aiemmin täällä.
tiistai 29. maaliskuuta 2011
Behind The Mask -traileri
Behind The Mask -videoprojekti on vielä käynnissä, joten sinäkin voit osallistua musavideon tekoon lähettämällä oman videosi ohjeiden mukaan kuvattuna. Tässä pieni kurkistus tulevaan videoon.
Tutustu ohjeisiin behindthemask.michaeljackson.com
Tutustu ohjeisiin behindthemask.michaeljackson.com
Kategoriat:
Behind The Mask
Elizabeth haudattiin Michaelin lähelle
Elizabeth Taylor haudattiin torstaina Forest Lawnin hautausmaalle pienimuotoisin seremonioin.
Lähde: MTV3
Kategoriat:
Elizabeth Taylor,
Forest Lawn
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)